Jo viisi kuuttia on kuollut verkkoihin Saimaalla, mutta norpansuojelija on toiveikas – "Ihmiset ovat ottaneet suojelun omaksi asiakseen"

Norppatiedottaja Hanne Kosonen epäilee, ettei tieto verkkojen vaarallisuudesta ole tavoittanut kaikkia kalastajia.

8 minuuttia
Hanne Kosonen
Suomen luonnonsuojeluliiton norppatiedottaja Hanne Kosonen toivoo, että verkkokalastus kiellettäisiin kokonaan Saimaalla.

Saimaalla on saanut kalastaa taas verkoilla heinäkuun alusta lähtien. Se on tarkoittanut jo ainakin viiden saimaannorpan kuutin kuolemaa. (siirryt toiseen palveluun) Miksi norppien verkkokuolemat yhä jatkuvat Saimaalla?

Mistä on kyse

Tieto verkkojen vaarallisuudesta ei ilmeisesti ole tavoittanut kaikkia verkkokalastajia, arvioi Suomen Luonnonsuojeluliiton norppatiedottaja Hanne Kosonen.

– Vai eikö tunnisteta riskiä, että norppa voi sotkeutua omaan verkkoon, vai eikö välitetä? Kosonen pohtii.

Verkkokalastus on nykyään kielletty Saimaalla huhtikuun puolivälistä kesäkuun loppuun, jotta kuutit eivät jäisi verkkoihin. Kososen ja Suomen Luonnonsuojeluliiton kanta on, että verkkokalastus pitäisi olla kielletty ympäri vuoden

Samaa vaadittiin kansalaisaloitteessa, joka keräsi puolessatoista päivässä vaaditut 50 000 allekirjoitusta heinäkuun alussa.

– On mahtavaa, että ihmiset ovat ottaneet norpansuojelun omaksi asiakseen, Kosonen sanoo.

Verkkoja puolustetaan usein sanomalla, että ne ovat perinteinen kalastustapa Saimaalla. Kosonen muistuttaa, ettei vahvoja, norpan kestäviä nailonverkkoja ole käytetty kuin muutama kymmenen vuotta.

Kuka ja mitä

Norppatiedottaja Hanne Kosonen on kotoisin Saimaan rannalta. Hän on ollut mukana kolaamassa pesäkinoksia norpille ja vaihtamassa kalastajien verkkoja katiskoihin.

Kosonen näki itse norpan ensimmäisen kerran tänä keväänä.

Savonlinnan rantavesiin ilmestyi city-norppa, joka loikoili jäällä lähellä kaupunkia.

– Se oli todella hieno kokemus, kun se oli siinä. Nyt en suojele enää eläintä, jonka olisin nähnyt vain kirjoissa ja kuvissa.

Hanne Kosonen
Hanne Kosonen toivoo, että myös tulevat sukupolvet pääsevät näkemään saimaannorppia.Karoliina Simoinen / Yle

Tätä et ehkä tiennyt

Saimaan norppakanta on vahvistunut viime vuosikymmeninä. Kun vielä 1980-luvulla norppia oli reilusti alle 200, nyt niitä on lähes 400. Kanta myös vahvistuu noin 15 yksilöllä vuosittain.

Eläin on silti erittäin uhanalainen.

– Norppia mahtuisi Saimaalle tuhansia, Kosonen kertoo.

"Ilmastonmuutos on merkittävä riski"

Hanne Kososen mukaan ihmisen toiminta on suurin uhka saimaannorpalle.

– Jos talvella ajaa esimerkiksi moottorikelkalla pesäkinoksen lähellä, emo saattaa hätääntyä ja sukeltaa pakoon. Kuutti jää silloin pesään ilman emon suojaa, ja imetys voi häiriintyä.

– Ilmastonmuutos on merkittävä riski. Leudot ja vähälumiset talvet vaikeuttavat norpan pesimistä. Jos lunta ja pakkasta ei ole riittävästi, kinoksia ei muodostu eikä emo ei voi tehdä pesää.

Hanne Kososta haastatellaan 8 minuuttia -ohjelmassa. Katso haastattelu klikkaamalla pääkuvaa. Katso myös edelliset jaksot tästä.

Lue myös:

Loukkaantunut kuutti löytyi rantakivikosta, videolla eläinlääkäri yrittää syöttää sitä – heikkokuntoinen eläin sai onnekkaasti paikan Korkeasaaresta

Maakuntajohtaja Viialainen perää suhteellisuudentajua saimannorppa-keskusteluun: "Myös kalastus on merkittävä osa Saimaan brändiä"

Saimaannorpan kanta kasvaa hitaasti, 4–8 kuuttia kuolee vuosittain – 15 kysymystä ja vastausta norpasta

50 000 nimeä täynnä – kansalaisaloite verkkokalastuksen täyskiellosta norppavesillä etenee eduskuntaan