Piirin puheenjohtajuus kiinnostaa pohjalaisia kokoomusvaikuttajia – Tommi Mäki ilmoittautui ensimmäisenä

Lokakuun syyspiirikokous pääsee todennäköisesti äänestämään edesmenneen Jussi Taittosen seuraajasta.

Kansallinen Kokoomus
Kokoomus logo.
Pohjanmaan Kokoomuksen puheenjohtajuus kiinnostaa: yksi sanoo olevansa käytettävissä ja useat kokoomusvaikuttajat harkitsevat ehdokkuutta. Yle Uutisgrafiikka

Useat poliitikot ovat kiinnostuneet Pohjanmaan Kokoomuksen puheenjohtajan tehtävästä.

Vaasalainen Tommi Mäki kertoo olevansa käytettävissä piirin puheenjohtajaksi. Mäki lähetti ilmoittautumisestaan perjantaina tiedotteen medialle, mutta hän sanoo kertoneensa asiasta jo aiemmin omalle paikallisyhdistykselleen.

Kokoomuspiirissä uskotaan, että uusi puheenjohtaja saadaan valita usean ehdokkaan joukosta ja että syyspiirikokouksessa päästään äänestämään. Moni harkitsee osallistumistaan puheenjohtajakisaan.

Tehtävästä on kiinnostunut muun muassa kokoomuspiirin nykyinen varapuheenjohtaja Jesse Luhtala Seinäjoelta. Hän on johtanut piiriä Jussi Taittosen menehtymisen jälkeen. Taittonen johti kokoomuspiiriä vuodesta 2014 saakka.

Lisäksi puheenjohtajuutta harkitsevat ainakin alajärveläinen Jukka Joensuu, kauhajokelainen Sami Yli-Rahnasto ja vaasalainen Susanna Koski.

Pohjanmaan Kokoomuksen syyspiirikokous valitsee uuden puheenjohtajan 26. lokakuuta Kauhajoella. Kokoomuksen piirijärjestö toimii koko Vaasan vaalipiirin alueella eli Etelä- ja Keski-Pohjanmaalla sekä Pohjanmaalla.

Artikkelia on täydennetty Tommi Mäen ilmoituksella lähteä tavoittelemaan puheenjohtajuutta perjantaina 26.7.2019 klo 11.39.