Jäikö opiskelupaikka saamatta? – Vielä siihen on mahdollisuus

Hämeen ammattikorkeakoulun lisähaku jatkuu elokuun 7. päivään saakka.

opiskelupaikan hakeminen
Tatu Kurkinen
Vielä ehtii pänttäämään itselleen opiskelupaikan syksyksi.Jouni Immonen / Yle

Kevään korkeakoulujen yhteishaussa ilman opiskelupaikkaa jääneet voivat vielä päästä opiskelemaan lisähaun kautta.

Hämeen ammattikorkeakoulussa tarjolla on kuutisenkymmentä aloituspaikkaa, yhteensä kuudessa eri opintosuunnassa. Tänä vuonna hakukohteita on enemmän kuin aiempina vuosina. Lisähaussa uusina opintosuuntina ovat tänä vuonna rakennusmestarin ja sairaanhoitajan opintojen päivätoteutukset.

HAMK:n hakijapalveluista kerrotaan, että eniten aloituspaikkoja on biotalouden opintosuunnassa sekä kansainvälisen liiketoiminnan englanninkielisessä toteutuksessa. Lisäksi biotalouden liiketoiminnan kehittämisen ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon ohjelmaan on 20 paikkaa.

Lisähaussa täytetään kevään yhteishaussa vapaaksi jääneet opiskelupaikat. Lisähaku jatkuu elokuun 7. päivään saakka.