Padotut tunteet veivät muistin ja näön ja lopulta psykiatriselle osastolle: Nyt Eveliina Sydänlähde tahtoo kiittää henkensä pelastajia

Eveliina Sydänlähde on esimerkki siitä, miten ja miksi mielenterveyspalvelujen saatavuutta Suomessa täytyy parantaa.

mielenterveys
Eveliina Sydänlähde
Kiltin tytön syndrooma, käsittelemättömät muistot ja tunteet veivät Eveliina Sydänlähteen 23-vuotiaana psykiatriselle osastolle. Vasta siellä hän sai apua, vaikka oli sitä aiemmin yrittänyt hakea.Marko Melto / Yle

Hetkittäin näkö lähti, eivätkä korvat kuulleet mitään. 23-vuotias Eveliina seisoi Tampereen Keskustorilla, eikä oikein tiennyt miksi.

Hän oli juuri tullut bänditreeneistä ja muusikkokaverit huikkasivat hyvästeiksi, että nähdään sitten huomenna häissä.

– Kysyin, että missä häissä. He katsoivat minua epäilevästi. Olimme juuri olleet harjoittelemassa kappaleita häitä varten. En vain muistanut sitä tai koko hääparia, nyt 34-vuotias Eveliina Sydänlähde kertoo.

Hiekkaharjun rinteellä seisovan talon terassilla Sydänlähde näppäilee bassoaan. Lämpö lähentelee Pirkanmaalla 30 astetta ja kuumuus värisee terassilta näkyvän järven päällä. Auringon paahtamat vaaleat hiukset takertuvat hikipisaraan.

Kymmenen vuoden takaisten muistojen läpikäyminen on läikyttänyt tunteita esiin.

Mutta kun sormet liukuvat soittimen kielillä, Sydänlähde ei tunne kuumaa eikä tunnu edes muistavat vieraiden läsnäoloa.

Olemme täällä, koska Sydänlähde tahtoo kiittää hoitohenkilökuntaa, joka pelasti hänen henkensä kymmenen vuotta sitten.

Kuuliainen kuorotyttö

Eveliina Sydänlähde kasvoi viljapeltojen keskellä Pohjanmaalla. Äiti ja isä tekivät tavallisia töitä.

Perhe oli syvästi uskova. Kotona laulettiin paljon hengellisiä yhteislauluja ja radiosta kuunneltiin hengellisiä kanavia.

Äiti, isä ja lapset olivat musisoiva luterilainen seurakuntaperhe. Pyhäkoulua ja lapsikuoroja vetäneestä äidistä tuli myöhemmin kanttori.

Eveliina Sydänlähde oli näsäviisas ja kurinalainen tyttö, joka tahtoi olla hyvä. Sääntöjen noudattamisen ja kuuliaisuuden tarve liukui niin pitkälle, että jopa opettaja huomautti asiasta.

20 vuotta sitten Sydänlähde ei voinut kuvitella, että tarve olla hyvä veisi kuilun partaalle ja halvaannuttaisi hänet.

Eveliina Sydänlähde
Huilisti Eveliina Sydänlähde kuvattiin hengellistä levyä varten parikymppisenä, ennen vuoden 2008 sairastumista. Eveliina Sydänlähteen kotiarkisto

Sydänlähde tarttui jo kymmenvuotiaana äitinsä vanhaan poikkihuiluun. Hän esiintyi paljon kirkoissa ja seurakunnan muissa tapahtumissa, pellavaiset hiukset kiharalla, polvimittaisessa hameessa.

Sydänlähde olisi halunnut nuorena alkaa soittaa bassoa, mutta äidin mielestä soitin kuului “aikuisille, isoille äijille”.

Teini-ikäisenä Sydänlähde koki entistä voimakkaamman uskoontulon. Usko syveni ja Sydänlähde siirtyi vapaisiin suuntiin, luterilaisuudesta erillisiin kristillisiin liikkeisiin.

Karismaattiset johtajat ja profetiointi kuuluivat uskonyhteisöön.

– Ja sielläkin musiikki oli pelkkää ilosanomaa, ylistyslauluja duurissa, Sydänlähde kertoo.

Hän muutti teini-ikäisenä Savonlinnaan, kun taidelukion ovet avautuivat. Suurimman osan ajasta Sydänlähde soitti ja sävelsi.

Täydellisyyden tavoittelu ja kontrolloinnin tarve näkyi myös suhteessa kehoon. Kun hieman pyylevä tyttö söi irtokarkkeja, vastaus syyllisyyteen oli olla syömättä pari päivää tai vaikka viikon.

Lukion jälkeen Sydänlähde tuli valituksi Tampereelle silloiseen Pirkanmaan ammattikorkeakouluun klassisen musiikin säveltäjän linjalle. Valittuja oli sinä vuonna vain kaksi.

Eveliina Sydänlähde
Kun elämä tuntui vaikealta, Eveliina Sydänlähde lähti luontoon. Pälkäneen viljapellot tuovat muistoja lapsuudesta Pohjanmaalla.Marko Melto / Yle

Pakko pärjätä yksin

Lukioikäisestä Sydänlähde oli elänyt yksin vieraissa kaupungeissa. Pintapuolisesti kaikki oli hyvin, oli unelmien koulupaikka, työ muskarissa ja musiikkikerhoissa sekä yhteisöllisyyttä. Silti ahdistus kasaantui ja alkoi saada suhteettomia mittasuhteita.

Hän olisi tarvinnut apua jo tuolloin, mutta kiltin tytön syndrooma pakotti pärjäämään yksin. Koska Sydänlähde ei osannut olla surullinen tai vihainen, tunteet tulivat esiin kehossa.

Yhtenä päivänä Sydänlähde katsoi kalenterimerkintää. Kalenterin sivulla luki omalla käsialalla kirjoitettuna Ilves.

– Soitin siskolleni, että tietääkö hän, mitä merkintä tarkoittaa. Selitin, että kun en jääkiekkoakaan seuraa, niin on tämä outoa. Sisko vastasi, että etkö muista, sinä käyt Autokoulu-Ilveksessä teoriatunneilla.

Sydänlähdettä pyörrytti. Kun bussi keskustan mukulakivillä heilahteli, hän ei päässyt penkistä ylös ja käytävää pitkin ulos linja-autosta. Keho oli vieras ja pyörryksissä. Samaan aikaan alkoivat hetkittäiset näönmenetykset ja kuulon katoamiset.

– Muusikolle se voisi olla lopullinen järkytys, mutta oireita oli niin paljon muitakin, että ajattelin sen olevan stressiä.

Testin mukaan minun pitäisi olla jo mielisairaalassa Pitkäniemessä.

Eveliina Sydänlähde

Koululääkäri määräsi Sydänlähteen sairauslomalle korkeakoulusta ja tapaamaan koulupsykologia. Säännöllistä terapiaa, tutkimuksia tai hoitopolkua ei silti tarjottu.

Leposyke näytti 120 lyöntiä minuutissa eikä laskenut.

Parikymppinen nainen ei vieläkään itse tajunnut, että jotakin häikkää oli ja nyt ollaan luisumassa nopeasti kohti kuilun reunaa.

– Nautin minulle tärkeistä asioista ja ihmisten seurasta. Ajattelin, että en tietenkään ole oikeasti mitenkään sairas.

Sydänlähde tapasi koulupsykologin. Hän osasi artikuloida asiansa, selittää tilanteensa ja olla kuin kuka tahansa muukin. Psykologi kätteli jo hyvästiksi, mutta muisti masennustestin.

Vasta siinä kohtaa psykologi vakavoitui.

– Hän sanoi, että testin perusteella minun pitäisi olla jo mielisairaalassa Pitkäniemessä, että jatketaan nyt sittenkin näitä käyntejä.

Padotut tunteet vyöryivät yli

Jouluna 2008 Sydänlähde romahti.

Yksiön seinät kaatuivat päälle. Jotakin muistoista kai ryöpsähti esiin, tunkeutui uniin, muutti valveella olon unen kaltaiseksi.

Painajaiset olivat jatkuvia, väkivaltaisia, ajatukset valtaavia. Herätessä oli vaikeaa rimpuilla unimaailmasta irti, saada kauhua ravisteltua pois.

Muisti pätki. Hän ei enää tiennyt, oliko vain suunnitellut, vai jo käynyt kaupassa. Hän unohti syödä ja käydä suihkussa.

– Kaikki elämäni vastoinkäymiset, myös suurimmat ja pahimmat, olivat jääneet käsittelemättä. En koko elämäni aikana käsitellyt surua, vihaa tai muita vaikeita tunteita tai trauman tyylisiä kokemuksia. Väsyneenä itsekontrolli petti, pato vyöryi yli.

Eveliina Sydänlähde asettelee varovasti sanojaan.

– En halua, että kaikki elämäni tragediat tulevat vastaan kahvipöytäkeskustelussa.

Eveliina Sydänlähde
Painajaiset olivat pahempia kuin mitkään Eveliina Sydänlähteen näkemät elokuvat. Vaikein jakso kesti kuukausia. Marko Melto / Yle

"En selviä tästä päivästä"

Kahden kuukauden sairausloman jälkeen koulupsykologi tarjosi paikkaa Tampereen psykiatrisesta päiväsairaalasta. Sydänlähde tahtoi paikan. Joulun ajan päiväsairaala oli kuitenkin kiinni, ja tiedossa oli ainakin kuukauden jakso yksin.

Sydänlähde yritti soittaa koulupsykologille, mutta tämä ei vastannut puhelimeen.

– Minulle alkoi tulla hyvin syviä, itsetuhoisia impulsseja. Että ei mitään pientä viiltelyä, vaan suunnitelmissa oli lopullinen, varma ja brutaali loppu.

Samalla hänen oli vaikea ajatella, että uskovainen, hyvä ja kiltti tyttö suunnitteli omaa kuolemaansa.

– Sinä yhtenä päivänä ymmärsin, että kuolen ennen iltaa. Tajusin, että minun on pakko yrittää etsiä apua.

Olisi pitänyt osata vaatia tietynlaista hoitoa tietynlaisiin oireisiin.

Eveliina Sydänlähde.

Sydänlähde muistaa kävelleensä Hatanpäälle psykiatrisen osaston oville. Hän luikahti sisään, kun joku työntekijöistä avasi oven.

Ilman lähetettä apua ei löytynyt. Viereisessä rakennuksessa päivystyksen nuori lääkäri lähetti Sydänlähteen ulos ovista, takaisin kotiin.

– Vaikka sanoin, että en selviä tästä päivästä, lääkäri ei ymmärtänyt hätääni.

Yksin yksiön pienissä neliöissä kuoleman ajattelusta tuli lohdullinen olo. Sydänlähde lähti jo kerran viimeistelemään suunnitelmansa, mutta havahtui painajaismaisesta olostaan viime hetkellä.

– Seuraavista päivistä en muista mitään. Kun havahduin hereille, tajusin, että en voi jäädä enää yksin.

Hän pakkasi tavaransa muovikassiin ja kiersi tuttujen ja sukulaisten luona ensin päiviä, lopulta parin kuukauden ajan. Ajatuksena oli, että mitä tahansa, kunhan pysyisi elossa.

Koulupsykologin työsopimus loppui ennen uutta tapaamista. Sydänlähteen onneksi psykologi oli kirjannut koneelle, että hän tarvitsee apua. Sydänlähde tapasi lukuisia mielenterveystyöntekijöitä, joita ei tavannut enää koskaan.

– Ei riittänyt, että en pärjännyt. Olisi pitänyt osata vaatia tietynlaista hoitoa tietynlaisiin oireisiin.

Sydänlähde ei ole epäonnistuneen ja hitaan hoitonsa kanssa yksin. Kansalaisaloite mielenterveyspalvelujen terapiatakuusta (siirryt toiseen palveluun) keräsi juuri yli 50 000 nimeä ja etenee siten eduskuntaan.

– Siinä kohtaa mielenterveyspuolen hoito näytti ikävät kasvonsa. Kenenkään ei pitäisi joutua siihen tilanteeseen.

Eveliina Sydänlähde soittaa bassoa
Vaikka Eveliina Sydänlähde on soittanut klassista musiikkia ja poikkihuilua lapsuudesta saakka, basso ja metallimusiikki ovat nyt osa elämän perustuksia. Ne ovat kuin vapaus.Marko Melto / Yle

Diagnoosit toivat helpotuksen

Lopulta Sydänlähde sai paikan päiväsairaalasta. Päiväosastolla oli ryhmä- ja harrastusterapiaa, lämmin ruoka, keskusteluja oman hoitajan kanssa ja yhteisöllisyyttä.

Juuri päiväsairaalan musiikkihuoneen nurkasta Sydänlähde löysi viimein basson, jonka soittamisesta oli haaveillut lapsuudesta saakka.

Hänen oireensa ymmärrettiin ja niille osattiin antaa selitys ja nimi: ahdistuneisuus ja dissosiatiiviset oireet.

Usein dissosiaatiohäiriö on traumaperäinen ja voi esiintyä hyvinkin kehollisena. Esimerkiksi hetkellinen sokeutuminen ja pyörrytyksen tunne voivat olla kehon oireita, joiden takana on dissosiaatiohäiriö.

Sydänlähde ei ollut diagnooseista järkyttynyt. Viimein joku kuunteli ja osasi jopa nimetä syyt, miksi hänestä tuntuu siltä.

Hän kävi päiväsairaalassa kahdella eri jaksolla. Siellä hänelle hoidettiin myös seuraaviksi vuosiksi intensiivinen Kela-terapia, jonka hakuprosessi yksin voi olla vaikeaa, ellei mahdotonta.

Moni joutuu hakurumbaan kunnossa, jossa paperisotaan ei pysty.

Eveliina Sydänlähde
"Päiväsairaalajaksojen jälkeen tuli tarve ottaa näkyvä irtiotto kirkkotyttömeiningeistä. Kuva on otettu Tampereella bändimme keikan jälkeen", Eveliina Sydänlähde kertoo.Eveliina Sydänlähteen kotiarkisto

Idyllistä puuttuu enää kultainennoutaja

Talon lähellä viljapelto aaltoilee helteisessä tuulessa. Eveliina Sydänlähde kuljettaa sormiaan kultaisessa kaurassa, kuin lapsuuden Pohjanmaalla, melkein edellisessä elämässä.

Viimeisten kymmenen vuoden aikana elämään on tullut aviomies, kaksi poikaa, uusi työ ja oma koti. Sydänlähde auttaa muita nyt koordinoimalla seurakunnan vapaaehtoistyöntekijöitä.

Vuosien terapia opetti käsittelemään asioita. Aiemmin äärimmäiseen hyvyyteen pyrkinyt tyttö osaa ja uskaltaa nyt tuntea ja käydä läpi myös epämiellyttävät ja häiritsevät tunteet.

Sormet hipaisevat käsivarren vaalenneita viiltoarpia. Haavat ovat siististi arpeutuneet, parantuneet kuten mielikin. Koska muistot eivät enää ole padottuina, niistä voi puhua ilman, että mieli järkkyy.

Eveliina Sydänlähde
Muusikko ja säveltäjä Eveliina Sydänlähde ei koskaan olisi voinut kuvitella, että juuri keskiluokkaisen elämän kulmakivet - perhe, vakityö ja turvallinen koti - tekisivät hänet niin onnelliseksi.Marko Melto / Yle

Kaikki mielenterveyskuntoutujat eivät elä kertomaan tarinaansa. Kaikki eivät myöskään halua avata elämäänsä julkisuudelle. Sydänlähde mietti kuukausia aktiivisesti, ehkä vuosia alitajuisesti, miten voisi kannustaa muita ja kiittää heitä, jotka auttoivat takaisin elämään.

– Voin vain aavistaa, miten paljon hoitotyössä voi saada kuraa niskaan. Siksi haluan antaa julkisesti kiitokset. Vaikka silloin en osannut olla kiitollinen, nyt osaan. Päiväsairaala oli käännekohta, jota ilman en olisi tässä nyt.

Kun Sydänlähde vakinaistettiin vuosi sitten, henkilöstöpäällikön sanat jäivät kaikumaan mieleen. Papereiden allekirjoituksen hetkellä pomo onnitteli, että nyt Eveliinan elämästä ei puutu enää kuin kultainennoutaja.

– Se oli pysäyttävästi sanottu. Jos olisin kymmenen vuotta sitten voinut nähdä edes vilahduksen siitä, missä olen nyt, selviäminen olisi ollut paljon helpompaa. Sen ajatuksen haluan välittää heille, jotka ovat vasta toipumisensa alussa.

Lue lisää: Terapiatakuu-kansalaisaloite keräsi 50 000 nimeä ja etenee eduskuntaan – kaikille halutaan nopea pääsy mielenterveysapuun (siirryt toiseen palveluun)

Yli 100 000 nuorta kärsii mielenterveyden häiriöistä, ja hoito ruuhkautuu – "Jos on itsetuhoisia oireita, kolme kuukautta on pitkä aika"