1. yle.fi
  2. Uutiset

Trump ja Johnson keskustelivat kahdenvälisestä vapaakauppasopimuksesta ja Iranista: "Hän on hyvä tyyppi"

Viralliset neuvottelut vapaakauppasopimuksesta on määrä aloittaa heti, kun Britannia on ulkona EU:sta.

Donald Trump
Donald Trump
Kuvituskuva. Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump luonnehti Britannian pääministeriä Boris Johnsonia "hyväksi tyypiksi" puhelinkeskustelun jälkeen.Zach Gibson / AOP

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump kertoo keskustelleensa puhelimessa Britannian uuden konservatiivipääministeri Boris Johnsonin kanssa.

– Onnittelin häntä ja hän on valmis aloittamaan työt, Trump sanoi.

Trumpin mukaan kaksikko aloitti heti kahdenväliset kauppaneuvottelut. Trump totesi, että Britannian EU-eron jälkeen maiden on mahdollista solmia merkittävä kauppasopimus.

– Me teemme jo töitä kauppasopimuksen eteen, Trump sanoi.

Trump myös ennusti, että Johnsonista tulee mahtava pääministeri. Hän kutsui Britannian uutta hallitukseen vetäjää myös "hyväksi tyypiksi".

Myös Atlantin toisella laidalla vakuuteltiin maiden poliittisten päämiesten hyvää yhteyttä. Britannian pääministerin edustaja sanoi, että Trump ja Johnson ovat molemmat ilmaisseet sitoutuvansa maiden välisen, kunnianhimoisen vapaakauppasopimuksen solmimiseen. Johnsonin edustajan mukaan viralliset neuvottelut on määrä aloittaa mahdollisimman pian sen jälkeen, kun Britannia on ulkona EU:sta.

Johnson on toitottanut, että brexitin jälkeen Britannia on itsenäinen maa, joka neuvottelee kauppasopimuksensa itse.

Uutistoimisto Reutersin mukaan Trump ja Johnson keskustelivat puhelimessa myös kiristyneestä tilanteesta Iranin ja Britannian välillä. Iranin vallankumouskaarti otti haltuunsa Britannian lipun alla purjehtivan tankkerin Hormuzinsalmessa noin viikko sitten.

Lue lisää:

Iranin ulkoministeri onnitteli tuoretta Britannian pääministeriä tankkerikiistaa unohtamatta

Iran otti haltuunsa brittien lipun alla seilaavan ruotsalaisomisteisen tankkerin

Boris Johnsonista Britannian konservatiivien uusi johtaja ja pääministeri – seurauksena ministerieroja ja brexit-epävarmuutta

Lähteet: Reuters, AFP

Lue seuraavaksi