Yhdysvaltain korkein oikeus päätti rahoituksen myöntämisestä rajamuurin rakentamiselle – Trump: “Suuri voitto”

Raja-aitaa on tarkoitus alkaa rakentaa Kalifornian, Arizonan sekä New Mexicon osavaltioissa.

Yhdysvaltain korkein oikeus
Meksikon ja Yhdysvaltain raja Tijuanassa.
Meksikon ja Yhdysvaltojen välinen raja Meksikon Tijuanassa joulukuussa 2018.Nina Svahn / Yle

Yhdysvaltain korkein oikeus on perjantaina hyväksynyt puolustusministeriön varojen käyttämisen rajamuurin osien rakentamiseen Yhdysvaltojen ja Meksikon rajalle. Presidentti Donald Trumpin hallinto saa käyttöönsä arviolta 2,5 miljardia dollaria useamman eri rakennusurakan toteuttamiseksi.

Viisi konservatiivista korkeimman oikeuden tuomaria äänesti rahoituksen puolesta, kun neljä liberaalia tuomaria ei olisi sallinut rahoitusta rakennustöille.

Korkeimman oikeuden päätös sallia puolustusministeriön varojen käyttö rajamuurin rakentamiseksi edistää presidentti Donald Trumpin suurinta vaalilupausta vuoden 2016 presidentin vaaleissa.

Presidentti Trump kuvaili korkeimman oikeuden päätöstä “suureksi voitoksi” rajamuurin rakentamisprojektille.

Edustajainhuoneen puhemies, demokraattien Nancy Pelosi kritisoi korkeimman oikeuden päätöstä “syvästi virheelliseksi”, joka “antaa Trumpin varastaa armeijan varoja tuhlailevaan ja tehottomaan raja-aitaan, jonka kongressi hylkäsi”.

Demokraattinen puolue on vastustanut raja-aidan rakentamista viimeiseen asti.

Rajamuuria on tarkoitus alkaa rakentaa Kalifornian, Arizonan sekä New Mexicon osavaltioissa.

Rajamuuriin liittyvät oikeudenkäynnit saattavat jatkua

Trump julisti aiemmin tänä vuonna kansallisen hätätilan voidakseen ohittaa kongressin, joka ei ollut halukas myöntämään presidentille niin paljon muurirahaa kuin tämä olisi halunnut. Samalla hän halusi oikeuden käyttää puolustusministeriön rahoja muuriprojektiin.

Rahat oli määrä ohjata muurin rakentamiseen muista puolustusministeriön projekteista.

Hallintoa vastaan nostettiin kuitenkin oikeusjuttu, sillä monien mielestä rahojen kanavoiminen tällä tavoin ilman kongressin hyväksyntää on perustuslain vastaista. Oikeusjutun takana olivat muun muassa monet osavaltiot, kansalaisjärjestöt ja rajan läheisyydessä sijaitsevat kaupungit.

Toukokuussa liittovaltion tuomioistuin päätti kieltää varojen käytön rajamuuriin niin pitkäksi aikaa kuin oikeusprosessit ovat käynnissä.

Nyt korkein oikeus pyörsi tuon päätöksen sillä perusteella, ettei kanteen tekijöillä ollut oikeutta valittaa varojen käytöstä. Korkein oikeus ei siis käsitellyt varsinaisesti Trumpin toimien laillisuutta, vaan sitä, kenellä on oikeus haastaa hänet asiassa oikeuteen.

Päätös merkitsee sitä, että Trumpin hallinto voi käyttää saman tien rahoja muurin rakentamiseen, kun varojen käyttö ei tähän mennessä ole ollut mahdollista. Oikeusistuimet voivat vielä myöhemmin päättää, että Trumpin hallinnon toiminta on lainvastaista.

Korjaus: Korjattu Trumpin twiitanneen korkeimman oikeuden päätöksen olleen suuri voitto rajamuurin rakentamiselle, eikä itselleen.

Lue lisää:

Rajamuurin odottamiseen kyllästyneet Trumpin tukijat ryhtyivät itse rakennustöihin – joukkorahoituksella koottu jo yli 20 miljoonaa euroa

Liittovaltion tuomarin päätös jarruttaa Trumpin muurihanketta

Pentagon ratkoo rahoitusta: Otetaan Afganistan-rahoista, käytetään Meksikon rajamuuriin

Yhdysvaltain senaatti äänesti Trumpin muurihätätilan nurin – myös republikaanit äänestivät perumisen puolesta

Lähteet: AP, BBC, AFP