Vanhukset yöpuulle jo kolmelta päivällä, vääriä lääkkeitä, useita makuuhaavoja: Kaupunki sijoitti uusia asukkaita moittimaansa hoivakotiin

Aluehallintovirasto antoi Attendon pyörittämälle hoivakodille 200 000 euron uhkasakon.

vanhukset
Attendo Herttuattaren piha
Aluehallintovirasto on uhannut hoivakotia 200 000 euron uhkasakolla. Antti Eintola / Yle

Kangasalan kaupunki on sijoittanut pitkään vanhuksia hoivakotiin, jossa on ollut jatkuvia puutteita. Uusia asukkaita sijoitettiin heinäkuussa, vaikka kaupunki kävi tarkastamassa ongelmien takia hoivakotia jopa päivittäin.

Aluehallintovirasto Avi on harkinnut jopa hoivakoti Herttuattaren toiminnan keskeyttämistä. Yllätystarkastuksessa asukkaita oli tehostetussa palveluasumisessa paikalla 40, vaikka lupa on myönnetty Avin mukaan vain 25 asukkaalle.

Avin mukaan asukkaille on myös annettu vääriä, toisille asukkaille tarkoitettuja lääkkeitä. Välillä lääkkeitä on kokonaan unohdettu antaa. Yksiköstä on myös kadonnut huumausaineiksi luettavia lääkkeitä.

Aluehallintovirasto antoi viime viikon lopulla Attendon pyörittämälle hoivakodille 200 000 euron uhkasakon henkilöstövajeen ja lääkehoidon puutteiden vuoksi.

Vanhukset viettivät paljon aikaa makuulla

Avin ylitarkastaja Päivi Ahvenus sanoo, että vanhukset ovat viettäneet paljon aikaa sängyssä. Osaa vanhuksista ei ole nostettu päivälläkään istuma-asentoon sängyssä.

– Iltavuorossa vanhuksia on laitettu iltakuntoon jo kello 14 lähtien ja sänkyyn jo kello 15 lähtien, koska on ollut niin vähän henkilökuntaa, Ahvenus kertoo.

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston ylitarkastaja Päivi Ahvenus
Ylitarkastaja Päivi Ahvenus sanoo, että tilanne oli vakava. Marjut Suomi / Yle

Osan asukkaista huoneet oli pidetty lukossa.

Kyseessä oli Ahvenuksen mukaan ehdottoman vakava tilanne. Hoivakulttuuri pääsi ylitarkastajan mukaan sellaiseksi, että mennään organisaation ehdoilla eikä ajatella hoitoa inhimilliseltä kannalta.

– Tiedossa ei ole kuolemantapauksia mutta terveyden vaarantumisia.

Väärän potilaan tietoja

Puutteet vahvistuivat, kun Avi ja Kangasalan kunta tekivät yllätystarkastuksen hoivakotiin heinäkuun loppupuolella.

Paikalla olleen lääkärin mukaan haavainfektioita ja makuuhaavoja oli hoivakodissa normaalia enemmän.

– Lääkäri kertoi, että hoitajat vaihtuvat niin paljon, etteivät tunne asukkaita. Oli ollut tilanne, jossa lääkärille oli kerrottu väärän potilaan tietoja siitä syystä.

Yksi hoitaja on myös kertonut, että hänen nimensä oli laitettu työvuoroihin, vaikkei hän todellisuudessa ollut töissä. Attendo oli selittänyt Aville, että työvuorolistassa on ollut virhe.

Liian vähän työntekijöitä

Valviran myöntämän luvan mukaan Attendo saa tuottaa Herttuattaressa tehostettua palveluasumista 25 vanhukselle ja ilmoituksenvaraista palveluasumista 28 vammaiselle. Tehostettu palveluasuminen tarkoittaa esimerkiksi yöhoitoa.

Yksikössä oli Avin mukaan 43 henkilöä, joista ainoastaan 2 vammaispalvelupäätöksellä ja 1 tavallisella päätöksellä.

– Osassa työvuoroja oli ollut kaksi työntekijää, kun olisi tarvittu neljä, Ahvenus sanoo.

Hoivakoti on ollut auki syyskuusta 2016. Yksiköstä on tullut useita ilmoituksia epäkohdista.

– Käytännössä koko toiminnan ajan on ollut jonkinnäköistä ongelmaa, Ahvenus sanoo.

Tänä kesänä tilanne meni niin vakavaksi, että Avi oli päivittäin yhteydessä yksikköön ja lisäksi Kangasalan kunta kävi viikon ajan joka päivä kaksi kertaa katsomassa, montako ihmistä on työvuorossa.

Yllätyskäynti johti 200 000 euron uhkasakkoon

Attendo lisäsi työntekijöitä, mutta ei kaikkiin työvuoroihin. Lopulta tehtiin yllätystarkastus, joka johti uhkasakkoon.

Miksi toimintaa ei keskeytetty?

– Keskeyttämistä harkittiin. Kuitenkin vastuuhenkilö tuntui ymmärtävän, kuinka vakavasta asiasta on kyse. Kuulemisselvityksessä myönnettiin ongelmat. Katsottiin, että määräys uhkasakolla todennäköisesti saattaa riittää.

Attendon pitää korjata puutteet 11. elokuuta mennessä. Ainakin henkilöstömäärän ja lääkehoidon pitää olla kunnossa siihen mennessä.

Valvontaa jopa päivittäin

Kangasalan kaupunki on Avin mukaan lähettänyt yksikköön uusia asukkaita vielä heinäkuussa, vaikka tiesi ongelmista.

Kangasalan sosiaali- ja terveysjohtaja Marika Lanne
Kangasalan kaupungin sosiaali- ja terveysjohtaja Marika Lanne sanoo, että kaupunki on tehnyt hoivakotiin lukuisia valvontakäyntejä. Marjut Suomi / Yle

Kangasalan kaupungin sosiaali- ja terveysjohtaja Marika Lanne sanoo, että kaupunki on tehnyt lukuisia valvontakäyntejä. Heinäkuussa jopa päivittäin.

– On hyvin poikkeuksellista ja epätavallista, että on käyty joka päivä.

Tilanteen piti korjaantua ensin helmikuussa ja sitten huhtikuussa ja kaupunki oli siinä käsityksessä, että tilanne paranee.

– Attendo kertoo, että heillä on haasteita henkilöstön rekrytoinnissa. Sama tilanne on kaupungin omissa yksiköissä.

Hämmennystä on aiheuttanut myös, voidaanko vanhuksia laittaa vammaisten hoitopaikoille.

Kangasala sai Lanteen mukaan viime vuonna yli satatuhatta euroa korvauksia Attendolta, koska henkilöstömitoitus ei täyttynyt.

Kangasalla on pula tehostetuista asumisyksiköistä. Siksi asukkaita on laitettu hoivakotiin, jonka epäkohtia on koko ajan yritetty korjata.

– Toisessa vaakakupissa painaa turvattomuus kotona, on kaksi huonoa vaihtoehtoa, Lanne kertoo.

Mikäli Attendo ei saa puutteita kuriin, Kangasalan pitää varautua ottamaan hoivakoti hoitoonsa.

– Tilanne on huolestuttava kokonaisuudessaan. Surullisin tilanne on, että ikäihmiset eivät ole saaneet hoitoa, jonka he ansaitsevat ja joka heille on luvattu, Marika Lanne sanoo.

Attendo syyttää hoitajapulaa

Hoivakodin johtaja ei halunnut kommentoida asiaa. Yle pyysi kommenttia myös Attendolta, joka halusi vastata sähköpostilla. Yhtiön mukaan rekrytointien eteen on tehty töitä jo pitkään ja henkilöstötilanne on parempi.

– Herttuattaren johtaja on vaihtunut kahdesti vuoden aikana, mikä on osaltaan vaikeuttanut pitkäjänteistä, johdonmukaista kehitystyötä hoivakodissa. Myös hoitajapula on vaikuttanut yksikön toimintaan, Attendon viestintäpäällikkö Ilona Sammaljärvi sanoo.

Yhtiö kertoo organisoineensa lääkkeiden jakamisen ja säilyttämisen uudestaan. Hoivakodissa aloittaa syyskuussa tiiminvetäjä-sairaanhoitaja.

Attendo on hakenut toimilupaan muutosta kesäkuun alussa Valviralta.

– Julkisuudessa on keskusteltu paljon myös toimiluvan asukaspaikkamääristä, sillä kulloinenkin asiakasrakenne ei ole täysin vastannut toimilupaa. Asukaspaikkoja talossa on kuitenkin ollut riittävästi eli hoivakodin asukkaat eivät ole asuneet liian pienissä tai epäsopivissa tiloissa, Sammaljärvi sanoo.

Lue lisää:

Attendon hoivakoti sai 200 000 euron uhkasakon Kangasalla – asukkaita oli 40, vaikka lupa oli vain 25:lle