Lentämistä välttelevä ilmastoaktivisti Greta Thunberg matkaa New Yorkiin purjeveneellä – kapteenina on Monacon prinsessa Carolinen poika

Ruotsalaiskoululainen on noussut kansainvälisen ilmastokampanjan näkyvimmäksi keulakuvaksi.

Greta Thunberg
Greta Thunberg
Greta Thunberg puhui 23. heinäkuuta Ranskan kansalliskokouksessa.Ian Langsdon / EPA

16-vuotias ruotsalainen ilmastoaktivisti Greta Thunberg pitää johdonmukaisesti kiinni periaatteestaan, eikä käytä lentokonetta matkustaessaan Yhdysvaltoihin. Thunberg osallistuu syyskuun 23. päivä New Yorkissa YK:n ilmastoa käsittelevään huipputapaamiseen, ja aikoo matkustaa paikalle kilpapurjeveneellä.

Thunberg kertoo matkasuunnitelmistaan Twitter-viestissä.

Thunberg lähtee matkaan yhdessä isänsä Svante Thunbergin kanssa Britanniasta elokuun puolivälissä. Perillä Yhdysvalloissa veneen on määrä olla kaksi viikkoa myöhemmin, uutisoi Dagens Nyheter -lehti (siirryt toiseen palveluun).

Alus on Malizia II -kilpapurjevene, jonka kapteenina toimii Monacon prinsessan Carolinen poika Pierre Casiraghi. Matkasta kuvataan dokumentti.

Instagramissa julkaisemassaan viestissä Malizian miehistö kuvailee matkaa kunniaksi ja sanoo tukevansa Thunbergin kampanjaa ilmastonmuutosta vastaan.

Edessä sapattivuosi ilmaston hyväksi

Joulukuussa Thunberg matkaa vielä Etelä-Amerikkaan, jossa hän osallistuu YK:n ilmastokokoukseen Chilen Santiagossa.

Thunberg on kertonut aikovansa pitää ennen lukion aloittamista sapattivuoden, jonka aikana hän voi osallistua ilmastonmuutoksen vastaiseen taisteluun.

Koululakot ilmaston puolesta aloittanut ruotsalaiskoululainen on noussut kansainvälisen ilmastonmuutoksen vastaisen kampanjan näkyvimmäksi keulakuvaksi.

Lisää aiheesta:

Teini-ikäinen ilmastoaktivisti Greta Thunberg palkittiin Ranskassa

Opec-johtaja hermostui ilmastoaktivisteille – ruotsalainen Greta Thunberg iloitsee: "Paras kohteliaisuus ikinä"

"Ainoa keino näyttää, että haluamme muutoksia" – Nuoret olivat ilmastolakossa ympäri maailman