Sekavasti käyttäytynyt konstaapeli tunkeutui Japanin suurlähettilään asuntoon Helsingissä – ei saa syytettä

Vapaalla ollut konstaapeli tunkeutui elokuun lopussa yöaikaan Helsingin Kuusisaaressa sijaitsevalle virka-asunnolle.

suurlähettiläät
Helsingin Oikeustalo
Syyttäjä teki päätöksen olla nostamatta syytettä, koska tekijään liittyvät rangaistusvastuun edellytykset puuttuvat. Derrick Frilund / Yle

Poliisikonstaapelille, jonka epäiltiin viime kesänä yrittäneen tunkeutua Japanin suurlähettilään virka-asuntoon, ei tule syytettä. Sekavasti käyttäytynyt mies tunkeutui elokuun lopussa yöaikaan Helsingin Kuusisaaressa sijaitsevan virka-asunnon aidatulle pihalle ja suurlähetystön käytössä olevaan rakennukseen. Teosta epäiltiin vapaalla ollutta konstaapelia, ja asiaa tutkittiin törkeänä julkisrauhan rikkomisena.

Syyttäjä on kuitenkin tehnyt päätöksen olla nostamatta syytettä, koska tekijään liittyvät rangaistusvastuun edellytykset puuttuvat. Syyttämättäjättämispäätöksen perustelut ovat salaiset, mitä perustellaan julkisuuslain terveystietoja koskevalla pykälällä. Päätöksen mukaan Japanin valtiolla ei ole asiassa vaatimuksia.

Miehen epäiltiin pyrkineen sisään myös Etelä-Afrikan suurlähetystön tiloihin Lauttasaaressa. Syyttämättäjättämispäätös tehtiin jo huhtikuussa.

Lue lisää:

Sekavasti käyttäytynyt poliisi tunkeutui Japanin suurlähettilään virka-asunnon alueelle Helsingissä