1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Pirkanmaa

Keräyspaperin määrä vähenee, kierrätyspisteet keskittyvät

Kiinteistökohtaiset paperinkeräyspisteet vähenevät, mutta toisaalta uusissa keräyspisteissä on astiat entistä useammalle jakeelle metallista muoviin.

Pirkanmaa
Sanomalehtiä.

Kotitalouksien keräyspaperin määrä vähenee edelleen. Vuodesta 2010 lähtien pudotus on ollut keskimäärin 8 prosenttia vuodessa, kerrotaan Encore Oy:stä, aiemmasta Paperinkeräys Oy:stä.

Tärkein syy on tiedonkulun sähköistyminen. Paperisten lehtien yhteenlaskettu levikki on ollut laskusuunnassa jo vuosia. Nettiversioiden lukeminen taas on lisääntynyt.

Lisäksi laskut ja asiakirjat siirtyvät yhä useammin digitaalisesti.

Tämä vaikuttaa myös paperin keräysastioiden määrään ja sijoituspaikkoihin. Esimerkiksi Encorella oli 2000-luvun taitteessa koko maassa noin 6000 keräyspistettä. Nyt määrä on 4000 tienoilla.

Nykyään kotikeräyspaperin astiat sijoitetaan tavallisesti samoihin ryhmiin kuin muidenkin kierrätysjakeiden. Tämä tarkoittaa paljolti kauppakeskuksia, joissa ihmiset muutoinkin käyvät.

Esimerkiksi Pälkäneellä on elokuun alkupuolelta lähtien kotikeräyspaperille 18 pistettä, jotka ovat kaikkien asukkaiden käytettävissä.

Keskittäminen vähentää ainakin keräysajon tarvetta.

Lue seuraavaksi