Posti nostaa kevyiden kirjeiden hintoja

Samaan aikaan painavimmat kirjeet halpenevat.

Posti Group Oyj
Postin lajittelukeskus.
Posti kertoi muuttavansa kirjeiden hinnoittelua. Samalla yhtiö sanoi jakavansa kirjeet jatkossa grammapainon mukaan neljään painoluokkaan aikaisemman kuuden sijasta.Mikko Koski / Yle

Posti nostaa kevyiden kirjeiden hintoja elokuun lopusta lähtien. Lisäksi kirjeet jaetaan jatkossa grammapainon mukaan neljään painoluokkaan aikaisemman kuuden sijasta, kertoo yhtiö tiedotteessaan.

– Yhä useampi postimerkki ostetaan muualta kuin Postin omasta myymälästä, kuten ruokakaupoista, kioskeilta ja Postin verkkokaupasta. Uudistuksen etuna on entistä selkeämpi hinnasto, Tuija Åkerman Postin kuluttajakirjepalveluista sanoo tiedotteessa.

Posti kertoo, että 30.8. lähtien enintään 50 gramman kotimaan kortin ja kirjeen hinta on alkaen 1,60 euroa. Tämä tarkoittaa 10 sentin nousua hinnassa. Joulutervehdyksen hinta nousee 1,10 euroon, mikä tarkoittaa viiden sentin korotusta. Myös muiden pienten kirjeiden hinnat nousevat 5–10 senttiä.

Samalla Posti laskee painavimpien kirjeiden hintaa merkittävästi. Esimerkiksi painavimman luokan, 1 001–2 000 gramman, kotimaan kirjeen hinta on jatkossa 9,60 euroa, mikä tarkoittaa 5,40 euron alennusta entiseen.

– Suomalainen kuluttaja käyttää kirjeiden lähettämiseen keskimäärin alle 20 euroa vuodessa. Hintojen muuttuminen tarkoittaa korotuksena reilua yhtä euroa vuodessa, Åkerman kertoo tiedotteessa.

Lue lisää:

Posti nostaa hintoja – kirjeiden ja postikorttien lähetys kallistuu ensi kuussa