"Kyllä Pori ydinsodanjälkeisen Helsingin voittaa" – muutto kotipaikkakunnalle on toiselle unelma, toiselle pahin painajainen

A-studiossa kysyttiin, mikä saisi ihmisen muuttamaan takaisin synnyinsijoilleen. Aihe herätti vilkasta keskustelua Twitterissä.

aluekehitys
Maalaismaisema jossa pari latoa ja vanha talo.
Timo Viitanen / AOP

Kunnat houkuttelevat uusia asukkaita mitä erilaisimmilla kampanjoilla. Erityisesti muuttotappioalueilla uusia asukkaita houkutellaan niin potkukelkoilla, mukeilla kuin puoli-ilmaisilla tonteilla. Maanantain A-studiossa kysyttiin, mikä saisi ihmisen muuttamaan takaisin kotiseudulleen.

Asia herätti myös vilkasta keskustelua Twitterissä. Jutun kuvankaappaukset ovat poimintoja Ylen toimittajan Toivo Haimin tviittiketjusta. (siirryt toiseen palveluun)

Useat kommentoivat, että muuton edellytys olisi työpaikka tai mahdollisuus kouluttautua. Aluekehittämisen konsulttitoimiston MDI:n aluetutkija Timo Aro kertoi A-studiossa, että työpaikka- ja koulutustarjonta ovat juuri kovia vetovoimatekijöitä, jotka vaikuttavat muuttointoon.

Pekkala, tviitti
Twitter
Tviitti, Suominen
Twitter

Aro kertoi A-studiossa, että muuttoaikeisiin vaikuttavat myös pehmeät vetovoimatekijät, kuten paikkakunnan maine ja arjen sujuvuus.

– Juuri pehmeiden vetovoimatekijöiden merkitys korostuu koko ajan muuttopäästöstä tehtäessä, Aro kertoi.

Samaa mieltä oltiin myös Twitterissä.

Tviitti, Hannula
Twitter
Tviitti, Kaisto
Twitter

Vetovoimaa tärkeämpää on pitovoima

Aron mukaan kuntien kannattaisi houkutella kampanjoilla ihmisiä, joilla on jo jotain siteitä paikkaan.

– Vetovoimatekijöiden lisäksi olisi tärkeää pitää huolta vapaa-ajan asukkaista ja potentiaalisista muuttajista, joilla on esimerkiksi juuret paikkakunnalla.

Vetovoimakampanjoiden sijaan kuntien pitäisi Aron mukaan panostaa alueiden pitovoimaan. Pitovoimalla hän tarkoittaa sitä, miten jo alueella asuvat ihmiset ja yritykset viihtyvät alueella ja kuinka tyytyväisiä he ovat paikkakunnan palveluihin.

Timo Aro
Aluetutkija Timo Aro korostaa, että työpaikan lisäksi paikkakunnan ilmapiirin pitää miellyttää muuttajaa.Päivi Meritähti / Yle

Aro korosti myös sitä, että olisi tärkeää, että paikkakunta houkuttelisi nuoria aikuisia naisia.

– Erityisesti 25–44-vuotiaat naiset ovat niitä, jotka vetävät miehet perässään, Aro sanoi.

Osa tviittaajista piti kuitenkin synnyinseuduille muuttamista täysin tai ainakin melko mahdottomana ajatuksena.

Tviitti
Twitter
Tviitti, Immonen
Twitter
Tviitti, Isik
Twitter

31.7.2019 klo 12.56 pääkuva vaihdettu.

Lue lisää:

Sonja Päivinen palasi pieneen kotikuntaansa: “En ole katunut päivääkään” – Väestökadon Suomi taistelee jokaisesta uudesta asukkaasta

Aluetutkija A-studiossa: Pienten kuntien pitovoima tärkeämpää kuin vetovoima uusiin kuntalaisiin