Huippuvirkaan pyrkivää kenraalia syytetään seksuaalisesta ahdistelusta Yhdysvalloissa – Tästä tapauksessa on kyse

Senaatti pui väitteitä julkisessa kuulemisessa.

Yhdysvaltain senaatti
Kenraali John Hyten puhui senaatille huhtikuussa Yhdysvaltojen avaruusjoukkojen perustamisesta.
Kenraali John Hyten puhui senaatille huhtikuussa Yhdysvaltojen avaruusjoukkojen perustamisesta. Pete Marovich / EPA

Yhdysvaltain senaatti tekee tällä viikolla päätöksen siitä, voiko ilmavoimien kenraali John Hytenista tulla asevoimien toiseksi korkea-arvoisin henkilö.

Presidentti Donald Trump on ehdottanut häntä puolustushaarakomentajien neuvoston varapuheenjohtajaksi.

Tapaus on toinen kerta, kun Trumpin korkeaan virkaan ehdottama kandidaatti joutuu vastaamaan ahdistelusyytöksiin senaatin edessä.

Viime vuonna korkeimman oikeuden tuomariehdokas Brett Kavanaugh vastasi senaatin edessä professori Christine Blasey Fordin syytöksiin vuosikymmeniä sitten tapahtuneesta seksuaalisesta ahdistelusta. Senaatti äänesti Kavanaugh'n korkeimman oikeuden tuomariksi lokakuussa.

Tiistaina senaattorit puivat eversti Kathryn Spletstoserin esittämiä seksuaalirikossyytöksiä. Spletstoserin mukaan hän joutui ahdistelluksi vuonna 2017 ollessaan Hytenin alainen.

Senaatin demokraatti- ja republikaaniedustajat päättävät, pitääkö everstin syytöksiä uskoa vai ei.

Jos he päättävät uskoa Spletstoser, on Hyten nimitys epätodennäköinen. Jos taas Spletstoserin syytökset koetaan epätosiksi, saattaa nainen joutua itse armeijan oikeuden eteen.

1. Taustalla armeijan raportti

Senaatti kuulustelee tiistaiaamuna paikallista aikaa ensimmäistä kertaa Hytenia julkisesti. Hytenia ja Spletstoseria on kuultu senaatissa jo aiemmin pienemmillä ryhmillä suljettujen ovien takana.

Hyten on sanonut olevansa syytön.

Ilmavoimat selvitti asiaa myös omassa perinpohjaisessa raportissaan. Tutkimuksissa Hytenia vastaan ei löytynyt riittäviä todisteita syytteiden nostamiseen tai rangaistuksen määräämiseksi. Siinä ei kuitenkaan löydetty todisteita siitä, että Spletstoser valehtelisi.

Ilmavoimien mukaan raportti oli yli tuhat sivua pitkä, siihen haastateltiin kymmeniä ihmisiä ja se sisälsi tuhansia sähköposteja.

Osa senaattoreista on kuitenkin kyseenalaistanut raportin, sillä armeija ei keskeyttänyt Hyten valintaprosessia tai hyllyttänyt tätä tutkinnan ajaksi, kirjoittaa Washington Post (siirryt toiseen palveluun).

2. Syytökset suutelusta kähmintään

Spletstoserin syytökset liittyvän aikaan, kun hän avusti Hytenia muutama vuosi sitten. Epäillyt tapaukset olivat sattuneet työmatkoilla.

Spletstoserin mukaan Hyten oli pakottanut naista koskettamaan häntä epäsopivasti, suudellut ja halaillut yllättäen sekä hieronut itseään naista vasten.

Yhdessä tapauksessa Spletstoser oli nuhdellut Hytenia, jolloin mies oli pelästynyt kertooko nainen jotain eteenpäin. Spletstoser oli sanonut, ettei aio kertoa kenellekään.

Eversti väittää, että Hyten oli yrittänyt vaikuttaa hänen uraansa tapauksen jälkeen.

Spletstoser koki, ettei voinut kertoa tapauksista kenellekään, sillä vastassa oli korkea-arvoinen sotilashenkilö.

Hän kertoi tapauksista vasta tänä vuonna, kun kuuli nimitysuutisesta. Spletstoser haluaa, ettei korkea-arvoisia sotilaita palkittaisi kyseenalaisen toiminnan jälkeen.

Ilmavoimien raportissa useat haastatellut ovat asettaneet kyseenalaisiksi everstin syytökset. Lisäksi osa virkamiehistä on arvellut Spletstoser halunneen kostaa Hytenille, joka oli pakottanut hänet eroamaan. Spletstoserin kerrotaan esimerkiksi luoneen myrkyllisen ilmapiirin työpaikalle.

3. Osa isompaa ongelmaa

Senaatilla on edessään kysymys siitä, kenen sanaa he uskovat. Osa senaattoreista on etukäteen ollut varma siitä, että Hytenin nimitysprosessi voi jatkua. Hänen nimityksestään on määrä äänestää elokuussa.

Lisäksi juttu liittyy puolustusministeriön kampanjaan, jolla on yritetty suitsia asevoimissa aina vähän väliä esiin tulevaa seksuaalista ahdistelua ja häirintää.

Senaattorit ovat arvostelleet ministeriön toimintaa ahdistelutapauksissa ja ovat monta kertaa yrittäneet parantaa armeijan toimintatapoja.

John Hyten on tällä hetkellä puolustusministeriön strategisen johtokeskuksen komentaja. Hän vastaa Yhdysvaltojen ydinaseista.

Kathryn Spletstoser työskentelee armeijassa, mutta eri tehtävissä kuin aiemmin.

Lähteet: AP