Turripukuiluun hurahtanut Zero asioi susikettuna porilaisessa marketissa ja kirpputorilla – "Puku antaa rohkeutta ja vapauden tunteen"

Tuhannet turripukuilijat kokoontuvat alkavalla viikolla Berliiniin.

elämäntapa
Susikettupukuun pukeutunut henkilö ulkona lähikuvassa.
Zero voi vaihtaa silmiensä väriä niin halutessaan.Katja Halinen / Yle

Pitkäkyntiset, karvaiset tassut tarttuvat ostoskärryihin tottuneesti. Lähes kaksimetrinen maskotti lähtee kävelemään kohti vihanneshyllyä rauhallisin askelin porilaisessa marketissa.

Vastaantulevien ihmisten kasvoilta paistaa hämmennys, joka vaihtuu pian hymyyn. Susikettu Zerolle tämä on arkipäivää, ja hän nauttii siitä.

– Oli yllätys minullekin, kuinka positiivisesti ihmiset ovat tämän ottaneet. He tulevat syliin ja halailemaan, toteaa Zero.

Zero on turripukuilija eli fursuittaaja. Hänen intohimonaan on pukeutuminen ihmismäiseksi eläinhahmoksi, susiketuksi.

Yksi harrastuksen kirjoittamattomista säännöistä on se, että puvun sisällä oleva henkilö ei saa paljastaa itseään. Siitä syystä tässäkin jutussa puhuttelemme vain Zeroa emmekä kerro hänen oikeaa nimeään.

Susikettu turripukuun pukeutunut henkilö, kaupan kassalla laittamassa ostoksiaan kaupanhihnalle.
Kaupassa käynti turripuvussa on Zerolle arkipäivää.Katja Halinen / Yle

Tutumpaa kuin voisi uskoa

Termit turripukuilu ja fursuittaus eivät ole kovin tuttuja. Harrastuksena eläinpukuun pukeutuminen on kuitenkin yleisempää kuin moni uskookaan.

Turripukuilulla on pitkät perinteet. Jo 1900-luvun alkupuoliskolla pukeuduttiin muun muassa Disneyn hahmoiksi. Ne ovat funny animal -hahmoina vanhimpia alan harrastajajoukkoon kuuluvia figuureja.

Mies poseeraa susikettupukuisen Zeron kanssa ja kaverit ottavat kuvia ympärillä.
Ihmiset haluavat ottaa selfieitä ja kaverikuvia Zeron kanssa.Katja Halinen / Yle

Eläinhahmot ovat kiinnostaneet Zeron ihmisminää lapsesta asti. Pehmoleluja kerääntyikin ympärille paljon. Niitä löytyy vieläkin kotoa hyllyjä koristamassa.

Kaikki eläimistä tehdyt kuvat ja piirrokset ovat kiinnostaneen häntä aina, joten karvaturriksi pukeutuminen tuntui luonnolliselta.

Sudet ovat olleet aina lähellä sydäntä. Kettu sopi suden kaveriksi, joten puvun malliksi muodostui susikettu.

Lähipiirissä oli jo uumoiltu, että näin tulee käymään. Puheet olivat olleet jo pidempään sen suuntaisia.

Kun hän astui ensimmäisen kerran oman perheensä eteen karvaiseksi pehmoleluksi sonnustautuneena, vastaanotto oli hilpeä.

– Perhe tuli halailemaan. Puvun laatu yllätti heidät, Zero naurahtaa.

Turripukuun pukeutuneen henkilön kuono ja silmä lähikuvassa.
Turripuvun sisällä oleva henkilö ei saa paljastaa itseään julkisesti.Katja Halinen / Yle

Ensimmäinen julkinen turripukuilu tuntui kutkuttavan pelottavalta. Samaan aikaan rauhoitti ajatus siitä, ettei kukaan tiedä, kuka puvun sisällä on. Se antoi rohkeutta.

Putkinäkö haittaa liikkumista

Arkipäiväisen kaupassa käynnin lisäksi Zeroon voi törmätä erilaisissa tapahtumissa tai päiväkodeissa lapsia viihdyttämässä. Esiintymispyyntöjä tulee aika ajoin.

Haastattelupäivänä Zero käy piristämässä Porin Enäjärven päiväkodin lapsia. Tenavat lopettavat leikin epäusko silmissään.

Riemu valtaa mielet ja tapahtuu ryntäys, jokainen haluaa päästä koskettamaan. Silminnähden innostuneet lapset piirittävät turrin ja juoksevat halailemaan ja silittelemään sen pehmeää turkkia.

Susikettupukuinen henkilö päiväkotilasten ympäröimänä sisällä.
Porilaisen Enäjärven päiväkodin lapsille Zeron vierailu on mieluinen yllätys.Katja Halinen / Yle

Aikuiset tulevat juttelemaan ja haluavat ottaa selfieitä parimetrisen Zeron kanssa.

Tämä kaikki on ison eläinfiguurin mielestä hyväksyttävää, kunhan huomioidaan, että puvun sisältä näkyvyys on rajoittunutta. Muuttuneisiin tilanteisiin on vaikea reagoida nopeasti.

Puvun sisältä katsoen pienet lapset jäävät helposti huomaamatta. Siksi mukana kulkeekin aina avustaja Jarkko Hurme, joka toimii silminä. Hurmeen kautta on myös suotavaa lähestyä Zeroa.

– Kunhan ei lähestytä selän takaa eikä pelästytetä tai vedetä hännästä. En näe sivuille tai alas kääntämättä päätäni, ohjeistaa Zero.

Turripukuinen henkilö kävelee SPR-kontin käytävällä avustajansa Jarkko Hurmeen kanssa.
Zero asioi avustajansa Jarkko Hurmeen kanssa SPR:n Kontissa. Heitä kutsutaan usein myös erilaisiin tapahtumiin.Katja Halinen / Yle

Yksin vaan ei yksinäinen

Zero ei pukeudu karvapukuun yksin. Suomessa harrastajia on noin tuhat, ja eniten heitä löytyy suurimmista kaupungeista. Yhteyttä pidetään tiiviisti sosiaalisen median kautta.

Porilainen karvaturri kuuluu myös kansainväliseen The Karelia Fursuits -yhteisöön, jota hän kutsuu perheekseen. Hän on lähes satapäisen ryhmän ainoa suomalainen perheenjäsen. Yhteyttä he pitävät toisiinsa päivittäin.

Ensi viikolla 14.–18. elokuuta Saksassa järjestetään iso vuosittainen tapaaminen, Eurofurence (siirryt toiseen palveluun). Siihen osallistuvat tuhannet turripukuilijat ympäri Eurooppaa. Myös Zero on lähdössä avustajansa Jarkko Hurmeen kanssa Berliinissä järjestettävään tapahtumaan.

Siellä hän tapaa ensimmäistä kertaa kasvokkain omia karvaisia perheenjäseniään The Karelia Fursuit -ryhmästä. Se saa perhoset pyörimään vatsassa.

– Jännittää päästä tapaamaan perhe, ensimmäistä kertaa livenä, Zero hykertelee.

Turripukuun pukeutunut henkilö pitelee kuonoaan lähikuvassa.
Zeroa jännittää ensimmäinen kasvotusten tapahtuva tapaaminen Saksassa turriyhteisönsä kanssa.Katja Halinen / Yle

Suomessakin järjestetään vuosittain oma tapahtuma alan harrastajille. Tänä vuonna se järjestetään Tuusulassa lokakuussa. FinFur Animus on kaikille avoin tapahtuma, jossa voi löytää oman sisäisen eläimensä.

Sehän on furreilun ydin, että jokainen saa olla oma itsensä ilman huolta. Sillä kaikissa meissä asuu pieni furrie, naurahtaa Jarkko Hurme.

Turripukuilun perimmäinen olemus

Puku ei ole tarpeen, eikä iällä ole merkitystä, jos kiinnostuu turripukuilusta. Harrastus sopii kaikenikäisille. Itselleen voi hommata joko kokonaisen turripuvun tai vaikka vain päähineen ja käpälät.

Turrit haluavat tuoda harrastuksellaan iloa ja hauskuutta arkiseen elämään. Puvun sisään pujahtaneena on mukava nostaa hymy vastaantulevien kasvoille.

Se onnistuu lähes poikkeuksetta. Hyväntuulisia kommentteja ja naurun remahduksia lentää ilmoille kaikkialla, missä turrit kulkevat.

Pelottelu ei kuulu lajiin.

– Kiukkuisena ei pukua päälle edes pueta, Zero sanoo painottaen joka sanaa.

Nainen silittää turripukuun pukeutuneen henkilön karvaista tassua.
Kirpputorilla muut asiakkaat tulevat helposti Zeron juttusille. Monet yllättyvät puvun karvan pehmeydestä.Katja Halinen / Yle

Elämä karvakorvana

Zerolle susiketuksi pukeutuminen on elämäntapa. Karvainen puku tuo myös suojan ja helpottaa kanssakäymisessä ihmisten kanssa.

– Kun pukeudun Zeroksi, käyttäydyn kuin eläin. Häntäni heiluu, kun innostun, ja kun käännät pään, on Zero jo muualla.

Ihminen susikettupuvun sisällä on ujo ja ystävällinen. Työssä käyvä tavallinen ihminen.

Kun hän pukee puvun päälleen, hän muuntautuu Zeroksi. Vauhdikkaaksi, kiltiksi ja ulospäin suuntautuneeksi karvaturriksi, jota on helppo lähestyä. Hän saa ihmiset paremmalle tuulelle pörröpukuun pukeutuneena.

Huumorintajua löytyy molemmilta.

– Puku antaa rohkeutta ja vapauden tunteen. Turrina saan ihmiset hyvälle mielelle, Zero huokaisee.

Zeroa ei kaksoiselämä haittaa.

Kaksi piirrettyä kuvaa susiketusta.
Fursona kuvaa turripukuilijan persoonaa. Katja Halinen / Yle