Jyväskylä kyselee asukkaidensa metsäarvoja

Jyväskyläläiset pääsevät taas kertomaan mielipiteitään kaupungin metsien hoidosta.

Jyväskylä
Puiden latvoja.
Jyväskylä lisää suojelumetsien osuutta metsäomaisuudestaan.Petri Aaltonen / Yle

Jyväskylä on avannut nettisivuilleen kyselyn, joka kartoittaa (siirryt toiseen palveluun)kaupungin omistamien metsien virkistyskäyttöä ja saavutettavuutta. Asukkaat voivat kertoa myös metsiin liittyvistä arvoistaan.

Jyväskylä omistaa noin 8700 hehtaaria metsää. Jyväskylän metsähehtaareista noin kolmannes on talousmetsää, josta kaupunki saa vuosittain tuloja noin 1,5 miljoonaa euroa.

Viime vuonna valmistuneessa metsäohjelmassaan kaupunki on lisännyt sekä virkistys- ja ulkoilu- että suojelumetsien osuutta. Jyväskylä on nostamassa suojelumetsien osuuden 17 prosenttiin kokonaispinta-alasta.

Jyväskylä selvittää kaupunkilaisten ajatuksia metsien käytöstä kolmen vuoden välein järjestettävällä kyselyllä. Asukasmielipiteet otetaan huomioon päätöksenteossa, sanoo vastaava metsäasiantuntija Reijo Puttonen Jyväskylän kaupungin metsäpalveluista.

Tämänkertaiseen kyselyyn on vastausaikaa syyskuun ensimmäiseen päivään saakka.