Katri Saarikiven kolumni: Hyväksyntä on vahva vallankäytön muoto, mutta niin on hyljeksintäkin

Ihminen janoaa palkintoa, mutta verkkokeskusteluissa luotetaan rangaistuksen voimaan, kirjoittaa aivotutkija Katri Saarikivi.

aivotutkimus
Katri Saarikivi
Juha Kivioja / Yle

Palkinnot ovat tapa kertoa, että palkitun käyttäytyminen on ollut muiden näkökulmasta toivottavaa. Palkinto on siis siihen uskovien palautetta palkinnonsaajalle. Tämä motivoi vastaanottajaa jatkamaan samaa rataa, sillä ihmiset kaipaavat hyväksyntää. Palkinto voi myös motivoida muita palkinnotta jääneitä tähtäämään samanlaiseen saavutukseen.

Aivojen näkökulmasta monenlaiset asiat ovat palkintoja, eivät pelkät pokaalit. Tuoreen meta-analyysin (siirryt toiseen palveluun) mukaan esimerkiksi sosiaaliset palkinnot aktivoivat samoja aivoverkostoja kuin raha, tai muut palkitsevat asiat, kuten ruoka ja seksi. Kollegan koskettava kehu työpaikalla on siis palkinto siinä missä joulubonuskin.

Sosiaalisten palkintojen aivovaikutusten selvittämisessä on vaadittu mielikuvitusta. Eräässä tutkimuksessa (siirryt toiseen palveluun) koehenkilöitä pyydettiin kuvaamaan esittelyvideo itsestään ja kirjoittamaan siitä, minkälaisia ihmisiä he ovat. Koetilanteessa koehenkilöille valehdeltiin, että toiset ihmiset ovat nyt käyneet läpi heidän videonsa ja tietonsa, ja kuvailleet heitä yhdellä adjektiivilla mielikuvansa perusteella.

Myönteiset adjektiivit aktivoivat samoja aivoalueita kuin rahan saaminen

Magneettikuvantamislaiteessa maatessaan koehenkilölle esitettiin kuva omista kasvoistaan ja sitten paljastettiin adjektiivi, jolla toiset olivat luonnehtineet häntä. Se saattoi olla neutraali, kuten “vaatimaton” tai hyvin myönteinen, kuten “rohkea”, “luotettava”. Kävi ilmi, että myönteiset adjektiivit aktivoivat samoja aivoalueita kuin rahan saaminen. Toisten hyväksyntä ja hyvä maine ovat väkeviä palkintoja.

Sosiaalinen palkinto voidaan antaa tunnustukseksi asioista, joilla ei ole hintaa. Sosiaaliset palkinnot voivat olla myös rahallisia voimakkaampia. Ne herättävät yleensä rahaa enemmän tunteita, ja ovat tärkeää tietoa oman aseman ja tulevaisuuden kannalta.

Sosiaaliset palkinnot, toisten arviot sinusta ja toisten hyväksyntä, ovat siis myös vahva vallankäytön muoto. Se, miten toimitaan, opitaan muilta palautteen avulla. Sosiaalisia palkintoja antaa meistä jokainen, ja nämä palkinnot muovaavat kulttuuria ja niitä yhteisöjä, joissa toimimme.

Toiminnan palkitseminen johtaa luotettavammin kulttuurin ja toiminnan muutoksiin kuin rankaisu, häpäisy ja valvonta.

Näin on myös nettiyhteisöissä. Näissä keskustelu äityy usein asiattomaksi, kun ei olla kasvotusten. Pikaviestipalvelu Twitterin keskustelukulttuurin parantamiseksi Helsingin yliopiston työelämäprofessori, psykologi Pekka Sauri keksi reilu vuosi sitten Rakentava twiittaaja -palkinnon. Hän keräsi kanssakeskustelijoilta ehdotuksia siitä, kenelle palkinto tulisi luovuttaa ja palkitsi sitten yhden keskustelijan noin viikon välein.

Tutkimusten mukaan juuri tämänkaltainen myönteisen toiminnan palkitseminen johtaa luotettavammin kulttuurin ja toiminnan muutoksiin kuin rankaisu, häpäisy ja valvonta.

Esimerkiksi, eräässä yhdysvaltalaistutkimuksessa (siirryt toiseen palveluun) selvitettiin, mikä saisi sairaalan hoitohenkilökunnan pesemään käsiään useammin. Aluksi kokeiltiin valvontaa – kamerat joka huoneeseen, jotta velvollisuuksista livistävät jäisivät kiinni. Ei vaikutusta.

Sitten kokeiltiin eri tavalla. Esille asetettiin laskuri, joka näytti kuinka moni hoitohenkilökunnan jäsen oli pessyt kätensä päivän aikana. Jokaisesta pesusta kilahti uusi numero tauluun.

Hyvän toiminnan huomaaminen ja esilletuominen johti tuloksiin. Pian tavoiteltu kulttuurinmuutos saatiin aikaiseksi.

Kritiikki kohtasi kritiikkiä. Eri mieltä oltiin kritiikin aiheesta ja esittämistavasta.

Siksi on sääli, että Pekka Saurin Rakentava twiittaaja -palkintoa ei enää jaeta. Sen tuho alkoi kritiikistä. Saurin palkinto koettiin vääränlaisena vallankäyttönä. Sauria haukuttiin setämieheksi, ja oli ongelmallista, että hän ei ulkoisten piirteidensä perusteella arvioiden ole sorretussa asemassa. Yksilöiden korostaminen ja kilpailuun kannustaminen oli sekin ongelmallista. Yksi palkittukin oli palkinnon saamisen jälkeen tokaissut toiselle jotain epäkunnioittavaa.

Pian tämä kritiikki kohtasi kritiikkiä. Eri mieltä oltiin kritiikin aiheesta ja esittämistavasta. Todellinen likakaivo syntyi kritisoijien kommenttien ympärille. Palkinnon kritisoijat saivat lukuisia asiattomia ja henkilöön käyviä viestejä.

Ehkä Sauri koki palkinnon menettäneen arvonsa, sillä sen takia Twitteriin syntyi taas yksi kammottava keskustelu.

Väittäisin silti, että Rakentava twiittaaja ei varsinaisesti menettänyt arvoaan. Pikemminkin, tämä palkinto hävisi toiselle, voimakkaammalle sosiaaliselle palkinnolle.

Palkintoa tavoitellaan ongelmien tunnistamisella ja raivolla. Sen saa omaan ryhmään kuulumattoman soimaamisesta

Sillä palkinnolla ei ole virallista nimeä, eikä valitsijaraatia, mutta sitä jaetaan taajaan netissä. Sekin on selvää vallankäyttöä, joka muokkaa ihmisten toimintaa ja ajatuksia.

Tätä palkintoa tavoitellaan ongelmien tunnistamisella ja raivolla. Sen saa omaan ryhmään kuulumattoman soimaamisesta: "niiden toisten" huonojen ominaisuuksien, virheiden ja arvottomuuden esiintuomisesta. Tavoitteena ei ole antaa myönteistä palautetta hyvästä toiminnasta, vaan häpäistä niitä, jotka toimivat kisaajan mielestä väärin, ja jotka eivät kuulu omaan jengiin. Palkinnon, eli huomion ja oman ryhmän hyväksynnän, saa tässä kisassa ongelman esiintuoja.

Lupa kertoa erimielisyydestä, ärsytyksestä tai kokemastaan vääryydestä on tärkeä osa sananvapautta. Epäkohdat on pakko huomata, jotta niihin voi puuttua. Samalla toivoisin kuitenkin, että tämän palkinnon tavoittelijat miettivät, minkälaista valtaa käyttävät. Sillä jos oikeasti haluaa muuttaa ihmisten ajattelumaailmaa ja kulttuuria, tutkimusten mukaan kannattaa kokeilla kepin sijasta edes joskus porkkanaa.

Katri Saarikivi

Kirjoittaja on tutkija, joka johtaa empatian ja laadukkaan vuorovaikutuksen mekanismeja selvittävää projektia Helsingin yliopiston Kognitiivisen aivotutkimuksen yksikössä. Hän haluaa ymmärtää paremmin todellisuutta, ei olla oikeassa. Hän ei ole ”vihervassari”, ”äärioikeistolainen” tai ”tolkun ihminen”.

Aiheesta voi keskustella 5.8. klo 16.00 asti.

Lue myös:

Someguru Pekka Sauri joutui kohun keskelle ja päätyi pohtimaan vastuutaan netissä: "100 000 seuraajaa on enemmän kuin usealla maakuntalehdellä"

"Idiootti! Typerys!" – Somessa unohdamme helposti käytöstavat ja aivotutkija Katri Saarikivi tietää miksi

Katri Saarikiven kolumni: Tekeekö teillä töissä asiat se, joka osaa vai saavatko muutkin oppia uutta?