Pekka Mattilan kolumni: Me emme osaa kiittää markkinoita paremmasta arjesta

Suomi on erikoisella tavalla markkinatalouden vastainen maa, pohtii työelämäprofessori Pekka Mattila.

markkinatalous
Pekka Mattila
Juha Kivioja / Yle

Taksia ei saa tai hinta pomppii arvaamattomasti. Hoitokoti ei vaihda mummon vaippoja, ja päiväkodin kiisselissäkin on paakkuja. Koskaan ei ole ollut rautatieasemalla näin likaista, kun palveluntarjoaja kilpailutuksen jälkeen vaihtui.

Ennen oli toisin.

Herrasmiesmäinen taksikuski kantoi ostokset kotiovelle uutuuttaan hohtavasta Mersusta viiden pennin kyytimaksua vastaan. Mummon hoitokodissakin jokaisella oli oma toimintaterapeutti. Vanhoina hyvinä aikoina kunnallisessa päiväkodissa oli yksi ohjaaja lasta kohden, ja jälkiruoat valmistettiin paikan päällä toiveiden mukaan. Ennen ulkoistusta asemillakin oli niin siistiä, että eväät syötiin suoraan lattialta.

Sosiaali- ja terveyspalveluissa julkinen valta päätti nojata markkinaan vasta pakon edessä.

Näin aika kultaa muistot. Erityisesti tältä tuntui Juha Sipilän hallituskauden aikaisissa keskusteluissa. Hallituksen norminpurkutalkoista tuli kirosana viimeistään silloin, kun suomalainen taksiala maltillisesti vapautettiin. Samoina vuosina yksityisten palveluntarjoajien rooli korostui terveys- ja sosiaalipalveluiden järjestämisessä.

Sosiaali- ja terveyspalveluissa julkinen valta päätti nojata markkinaan vasta pakon edessä. Sisä- ja Pohjois-Suomen moniin kuntiin ei saatu lääkäreitä ja hoitajia enää millään ilveellä, joten apua haettiin ketteriltä yksityisiltä toimijoilta. Ei se halpaa ollut, mutta ainakin potilaat tarkastettiin ja lääkittiin samalla, kun mummot ja papat ruokittiin.

Julkisen palvelutuotannon dogmaatikoille tuli vaikea olo, kun huomattiin, että yksityinen toimija hoiti terveys- ja sosiaalipalvelut edullisemmin, tehokkaammin ja vieläpä paremmalla asiakastyytyväisyydellä. Ehkä siksi yllättävän moni päättäjä oli avoimen vahingoniloinen, kun terveys- ja sosiaalipalveluiden yksityisistä palveluntarjoajista muutamat joutuivat myrskyn silmään talvella 2019: siinäs nähtiin, ei liikemies osaa tuottaa laatua niin kuin virkamies osaa. Vasemmiston kärkipoliitikot ottivat teeman ilolla vaalityönsä kärjeksi.

Markkinat ovat sielläkin, missä asiakas ei itse maksa.

Hoivakohujen myötä yleinen mielipide markkinataloutta ja markkinamekanismia kohtaan kääntyi Suomessa äkkiä nurjaksi. Samalla unohtui, että markkinamekanismi olemme me kaikki yhdessä.

Jokainen suomalainen tekee päivässään huomattavan määrän valintoja. Lisäksi markkinat ovat sielläkin, missä asiakas ei itse maksa. Jos pitää vaikka valita kahden kirjaston väliltä, kumpi remontoidaan, valituksi tulee se, jota kansalaiset käyttävät enemmän.

Edellisen hallituksen ministeri Anne Bernerin puskema taksiuudistus vapautti alaa ja pakotti eräänlaiseen kilta-ajatteluun tottuneet autoilijat kilpailuun. Vaikka usea heistä on mainostanut yrittäjyyttään, monelle ei kilpailu kuitenkaan lopulta oikein sopinut.

Mutta kilpailun avautuessa esimerkiksi oman kotikaupunkini konservatiivisena tunnettu Taksi Helsinki ryhdistäytyi ja panosti mobiilisovelluksiin. Yllättäen parjatusta Uberista löytyikin paljon hyvää, ja pääkaupunkiseudun taksisovellukseen jäljiteltiinkin Kalifornian parhaat palat.

Tuskin moni kuluttajista on harmissaan siitä, että voi nykyään valita useamman erilaisen palvelulupauksen välillä:

Samalla kuljettajat ja asiakkaat luokiteltiin niin, että takseista riippuvainen työmatkalainen voi luottaa saavansa kyydin ennen lentoa tai tärkeää kokousta. Samalla rentoon vapaa-aikaan on tarjolla kiinteähintaisia kympin kyytejä näppärässä pikkuautossa.

En usko, että mobiilipalveluun ja asiakaskokemukseen olisi Helsingin takseissa panostettu laajasti ilman kilpailun painetta. Vaikka on selvää, että harvemmin asutuilla alueilla esiintyy vielä harmillisia lieveilmiöitä, valtakunnallisesti markkinapakko on ollut taksialalle innostava muusa.

Vuosikymmenet suomalaiset saivat tyytyä kahden tähden majoitukseen ja kolmen tähden poronkäristykseen paikallisissa monopoleissa.

Ja esimerkkejä löytyy lisää. Lidlin tuleminen markkinoille on pakottanut päivittäistavarakaupan vanhat valtiaat miettimään kilpailuetujaan ja pelipaikkojaan. Tuskin moni kuluttajista on harmissaan siitä, että voi nykyään valita useamman erilaisen palvelulupauksen välillä: yksi arvostaa palvelevaa yrittäjää, toinen kanta-asiakasetuja ja kolmas mahdollisuutta ostaa tasokasta pakastelasagnea ja sukkahousuja samalta hyllyriviltä edulliseen hintaan.

Entäpä Lappi? Vuosikymmenet suomalaiset saivat tyytyä kahden tähden majoitukseen ja kolmen tähden poronkäristykseen paikallisissa monopoleissa. Vasta paine ulkomaisilta matkaajilta tuotti vaihtoehtoja eri asioista kiinnostuneille asiakkaille. Omansa löytävät nyt sekä karavaanari että kiinalainen pohatta. Mahdollisuus valita Lappinsa rikastuttaa sekä paikallisia palveluntuottajia että innostuneita kävijöitä.

Suomalaiset ovat kuin huomaamattaan saaneet mahdollisuuksia valita markkinalla. Se tarkoittaa mahdollisuutta suosia tai äänestää jaloillaan. Silti markkinatalouden arkihyödyistä puhutaan aivan liian vähän.

Siitä ei voi kohtuudella syyttää suurta yleisöä. Sen sijaan kansantaloustieteilijöiden ja median roolina voisi olla avata paremmin, miten paljon iloa arjessa meillä on kilpailusta ja mahdollisuudesta valita.

Se kannattaa pitää mielessä, ennen kuin muutaman kohun ja mielipahan saattelemina otamme askeleita kohti politiikkajohtoista suunnitelmataloutta ja suljettua beigenväristä 1970-lukua.

Pekka Mattila

Kirjoittaja on Aalto EE:n toimitusjohtaja, valmentaja, kirjailija ja useiden hallitusten jäsen sekä työelämäprofessori Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa.

Lue myös:

Pekka Mattilan kolumni: Mistä löytyy hoiva-alan oikea konna?

Elinkeinoministeri: Sähköverkkojen yksityistäminen oli hutipäätös – Hallitus koettaa panna sähkön siirtohintojen isot korotukset kuriin

Aiheesta voi keskustella 6.8.. klo 16.00 asti.