Roope Lipastin kolumni: Yhteiskunnan syy

Aikuisilta voisi joskus vaatia myös aikuisuutta, kirjoittaa Roope Lipasti

aikuistuminen
Kirjailija Roope Lipasti poseeraa kameralle.
Kalle Mäkelä

Kuulin kahvilassa keskustelun, jossa nuorehko tyyppi kertoi kaverilleen käyneensä jo pitkään terapiassa suhteensa loppumisen tähden. Terapeutti oli lopulta sanonut potilaalle, oletko harkinnut, että voisit aikuistua? Salakuunteluni kohde oli tosi loukkaantunut sellaisesta ideasta ja päätti hankkia uuden terapeutin.

No okei. Myönnän, että terapeutin kommentti ei kuulostanut ihan superammattimaiselta, mutta oli siinä jotain järkeäkin.

Elämä on sitä, mikä tapahtuu tuossa silmien edessä koko ajan ja siihen liittyy kaikenlaista kurjaakin, välillä enemmän ja välillä vähemmän.

Aikuisuus puolestaan on sitä, että osaa käsitellä niitä vastoinkäymisiä edes kohtuullisesti. Laittaa somen kiinni, jos se ahdistaa. Suuntaa kohti uusia ihmissuhteita, jos edellinen on mennyt puihin. Menee nukkumaan ajoissa, jos väsyttää, ei kuormita itseään liikaa, vaan sanoo ei, jos tuntuu ettei jaksa. Ottaa kaikkiaan vähän rennommin.

Tämä ei-niin-originelli ratkaisuehdotukseni tuli mieleen, sillä olen kesäni ratoksi salakuunnellut myös kesän paheksumiskeskustelua liittyen opiskelijoiden toiveeseen saada kesälomaa.

Toiveessahan ei ole mitään ihmeellistä. Kaikki me haluamme itsellemme etuja ja nallekarkkeja. Kun itse opiskelin, me olimme sitä mieltä että opintotukea pitäisi saada enemmän ja että opintolaina on kauhea ajatus. (Kukaan ei tosin kertonut, että opintolainaa kertyy niin naurettavan pieni summa, että ikinä elämässä ei sen jälkeen ole ollut niin vähän lainaa.)

Lomatoiveen taustalla on muun muassa se, että elämä on nykyään kovin kuormittavaa: peräti kolmasosa opiskelijoista kärsii jonkinlaisista mielenterveysongelmista.

Herramunvereni, kolmasosa! On masentavaa, jos stressi alkaa jo kaksikymppisenä. Mikä siis neuvoksi?

Hei opiskelija! Kerron salaisuuden nyt kun lukukausi taas on alkamassa: Yksikään ihminen koko maapallolla, edes äitisi, ei tule ikinä olemaan kiinnostunut sinun arvosanoistasi.

Ainakin niissä ahdistuksen syissä oli paljon sellaista, joihin voi ihan itse vaikuttaa: jos opiskelijasoluasuminen tuntuu kurjalta, niin soluasunnosta voi lähteä muualle vuokralle, kunhan vastaavasti tinkii muusta. Somen saa kiinni. Ja mitä tulee opiskeluiden raskauteen, niin asialliset hommat tehdään, mutta ei kai kukaan ajattele, että sillä todistuksella on mitään muuta väliä kuin että sellainen on?

Hei opiskelija! Kerron salaisuuden nyt kun lukukausi taas on alkamassa: Yksikään ihminen koko maapallolla, edes äitisi, ei tule ikinä olemaan kiinnostunut sinun arvosanoistasi. Ketään ei kiinnosta saitko gradustasi laudaturin vai pääsitkö justjust läpi – kunhan vain pääsit.

Niin että hellitä vähän. Elämä on yleensä pitkä, siinä ehtii kaikenlaista. Ei se niin mene että nuorena pitää tehdä kaikki mahdollinen ja mahdoton. Ei ole pakko verkostoitua päivät yöt työelämää varten jo opiskellessaan. Ei ole pakko pitää yllä omaa youtubekanavaa ja tehdä podcasteja. Eikä työelämä sinua hylkää, ellet suostu orjatyöhön nollapalkalla. Päinvastoin, kysyvät huomenna uudestaan, jos olisit vaikka muuttanut mielesi.

Ja jos kuka ehdottaa aikuiselle ihmiselle aikuistumista, saa kuulla olevansa sydämetön oikeistonatsi, kuten epäilemättä voitte lukea tämän kolumnin kommenttiosiosta.

Itseäni häiritsee tämänkaltaisissa kärjistyneissä nykykeskusteluissa se, että harvoin esitetään minkään ongelman ratkaisuksi sitä, että ihmiset ottaisivat hiukan enemmän vastuuta itsestään. Siis muutkin kuin opiskelijat laittaisivat sen somen kiinni ja keskittyisivät hallituksen haukkumisen sijaan päivän askareisiin sekä parisuhteeseensa.

Syy omiin murheisiin tuntuu löytyvän aina jostain ulkopuolelta ja myös ratkaisun pitäisi tulla yhteiskunnalta valmiina kääretorttuna: että ota tosta, siinä on kermavaahtoakin välissä. Ja jos kuka ehdottaa aikuiselle ihmiselle aikuistumista, saa kuulla olevansa sydämetön oikeistonatsi, kuten epäilemättä voitte lukea tämän kolumnin kommenttiosiosta.

Eikä aikuistuminen todellakaan ole vain opiskelijoiden asia, se on meidän kaikkien: Jos ajatellaan, että yhteiskunnan tehtävänä on huolehtia heikoimmista – lapsista, opiskelijoista, sairaista, vanhuksista – niin muutama vuosi sitten MTV:n tekemän selvityksen mukaan työikäisistä suomalaisista kaksi kolmasosaa sai jonkinlaista yhteiskunnan tukea – eikä luvussa ollut edes huomioitu lapsilisiä.

Eli kärjistäen Suomessa meitä heikoimpia alkaa olla siis kaksi kolmasosaa aikuisista. Se on aika paljon se.

Tosin kun nyt itsekin olen saamapuolella – olen saanut taiteilija-apurahaa – niin ehkä olenkin vain ihan hiljaa ja nosta hattua teille, jotka viitsitte kuulua siihen yhteen kolmasosaan joka meidät elättää.

Tänks! Jatkakaa samaan malliin!

Roope Lipasti

Kirjoittaja on lietolainen kirjailija, joka eksyy vapaa-aikanaan kernaasti konkreettisiin ja selkeisiin remonttihommiin.

Lue myös:

Mona Mannevuon kolumni: Kun työuupumus on normaali olotila – maaninen työkulttuuri kasvattaa tahattomasti työnarkomaaneja

Roope Lipastin kolumni: Kesäkirjeitä teiniperheestä

Roope Lipastin kolumni: Joskus kannattaisi kokeilla olla väärässä

Aiheesta voi keskustella torstaina 08.08. ko 16.00 asti.