Afroamerikkalaiset poliitikot boikotoivat demokratian juhlatilaisuutta – syynä Trumpin osallistuminen juhlaan

Presidentti Donald Trumpin kannatus on todella matala afroamerikkalaisten keskuudessa.

Donald Trump
Mies pitelee Trumpia vastustavaa kylttiä Jamestownissa.
Mielenosoittaja piteli Donald Trumpia arvostelevaa kylttiä Jamestownissa tiistaina.Zach Gibson / AFP

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump sanoo olevansa "maailman vähiten rasistinen ihminen". Hän vakuutteli suvaitsevaisuuttaan toimittajille Valkoisessa talossa tiistaina.

Niin ikään tiistaina Trump osallistui Jamestownissa Virginiassa tilaisuuteen, jossa muistettiin 400 vuotta sitten englantilaisten uudisraivaajien perustamaa paikallista lainsäädäntöelintä. Paikalliset afroamerikkalaiset poliitikot boikotoivat tilaisuutta Trumpin takia.

Trumpin kannatus afroamerikkalaisten keskuudessa on pohjamudissa, kertoo uutistoimisto AFP. Heinäkuun puolivälissä presidentti kehotti demokraattien edistysmielisiä naiskongressiedustajia menemään takaisin niihin maihin, joista he ovat tulleet.

Hän on myös joutunut sanaharkkaan kansalaisoikeusaktivisti Al Sharptonin kanssa.

Trump on osoittanut tukensa Ruotsissa vangitulle hiphop-artisti Asap Rockylle. Medioissa tämä on tulkittu vähemmistön kosiskeluna. Hän on vedonnut pääministeri Stefan Löfveniin, joka sanoi Trumpille, että Ruotsin hallitus ei puutu tapaukseen.

– Olen erittäin pettynyt pääministeri Stefan Löfveniin, koska hän ei pystynyt toimimaan. Ruotsi on pettänyt Yhdysvaltojen afroamerikkalaisen yhteisön, Trump tviittasi.

Lue lisää:

Trumpin rasistisiksi arvostelluista Baltimore-tviiteista alkanut sanasota jatkuu: "Huijari ja häirikkö", "Fanaattinen rasisti"

Trump haukkui demokraattien kongressiedustajaa ja Baltimorea – sai syytöksiä rasismista

Trump: "Olen pettynyt Ruotsin pääministeriin" – vaatii Twitterissä Asap Rockya vapaaksi