Maakunnan seuroista noin 20 urheilijaa Kalevan Kisoihin

Kalevan Kisoissa seuroista ovat edustettuina Joensuun Kataja, Pyhäselän Urheilijat ja Valtimon Vasama.

Valtimo
Jutta Heikkinen
Joensuun Katajaa edustava Jutta Heikkinen kilpailee 7-ottelussa.Tomi Hänninen

Parikymmentä pohjoiskarjalaisia seuroja edustavaa yleisurheilijaa kamppailee Suomen mestaruuksista Lappeenrannassa.

Torstaina alkavissa Kalevan Kisoissa maakunnan seuroista ovat mukana Joensuun Kataja, Pyhäselän Urheilijat ja Valtimon Vasama.

Avauspäivänä Kimpisen urheilukentällä nähdään naisista Jessica Miettinen ja Marika Partinen pituuden karsinnassa, Katri Hirvonen kuulan karsinnassa ja Peppi Ahponen 10 kilometrin kävelyssä. Miesten pituuden karsinnassa hyppäävät Kalle Salminen ja Joona Kokkola.

Kalevan Kisat päättyvät sunnuntaina miesten ja naisten 200 metrin juoksun loppukilpailuihin.

Yle Puheessa ja TV2:ssa kisoja seurataan perjantaista lähtien.