Ouluun avataan asunnottomien päivätoimintakeskus

Päivätoimintakeskuksessa voi arkipäivisin viettää aikaa lämpimässä, saada aamupalan, jutella tai vain olla.

Oulu
Kenttätien palvelukeskuksen seinä, jossa matkalaukku ja keppi.
Asunnottomille ja päihdepalvelujen asiakkaille avataan päivätoimintakeskus Kenttätielle.Mari Jäntti / Yle

Ouluun avataan syyskuun alussa asunnottomien päivätoimintakekus.

Kenttätien palvelukeskuksen yhteyteen tulevassa päivätoimintapaikassa voi arkipäivisin viettää aikaa lämpimässä, katsoa tv:tä, lukea, juoda kahvit tai vain olla. Tarjolla on myös maksuton aamupala.

Päiväkeskuksessa voi peseytyä ja pestä pyykkiä.

Lisäksi on mahdollisuus jutella, saada ohjausta ja neuvontaa sekä apua ohjaajilta, sairaanhoitajalta tai sosiaalityöntekijältä.

– Ajatus on, että päivätoimintakeskuksen kävijöillä on mahdollisuus tulla samalla myös muiden palvelujen piiriin, ja että avun saaminen olisi mahdollisimman helppoa, kertoo tiedotteessa Kenttätien palvelukeskuksen ja päihdepuolen ohjaajapalvelun tiimivastaava Satu Rajavaara.

Päivätoimintakeskus tulee entisiin Kenttätien yhteismajoituksen tiloihin. Tilapäismajoitusta on jatkossakin ja asiakaspaikkoja 30, joiden lisäksi yhteismajoituspaikkoja on 9.

Käytössä on myös kaksi turvahuonetta.

Lue myös: Markku Korhonen, 52, asuu sillan alla, peseytyy kirjaston vessassa ja voi olla neljä päivää syömättä – tällainen on hänen päivänsä

Sillan alla asuvan Markku Korhosen tarina herätti tuntemattomat auttamaan: mies on saanut vaatteita, makuupusseja – ja asuntotarjouksen

Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä! (siirryt toiseen palveluun)