Kuninkuusravien seppelejahtiin lähtee viisi Pohjois-Savoon kytkeytyvää hevosta

Tuusniemeläisten kasvattajien Vixen-ori on yksi kilpailun ennakkosuosikeista.

raviurheilu
Tuusniemeläisten Anna-Kaisa Tenhusen ja Juha-Matti Smolanderin kasvatti Vixen on yksi kuninkuuskilpailun ennakkosuosikeista Lahdessa.
Tuusniemeläisten kasvattajien Vixen-orilta odotetaan vahvaa panosta etenkin Kuninkuusravien päätösmatkalta, jossa se sijoittui kolmanneksi vuosi sitten.Jari Piirala

Pohjois-Savon hevosilla on vahva edustus huomenna perjantaina alkavissa Kuninkuusraveissa Lahdessa. Viikonloppuna juostavissa Kuninkuusraveissa seppelejahtiin lähtee viisi Pohjois-Savoon kytkeytyvää hevosta.

Tuusniemeläisten Anna-Kaisa Tenhusen ja Juha-Matti Smolanderin kasvatti Vixen on yksi kuninkuuskilpailun ennakkosuosikeista. Se osallistuu kisaan nyt kolmatta kertaa.

– Orilta odotetaan vahvaa panosta etenkin päätösmatkalta, jossa se sijoittui vuosi sitten kolmanneksi, kerrotaan Suomen Hippoksen viestinnästä.

Myös Kuopiossa Kimmo Taipaleen valmennuksessa oleva Välkyn Tuisku on noussut kuninkuuskilpailun suurimpien suosikkien joukkoon. Se voitti hiljattain Suurmestaruusajon Mikkelissä huippuajalla.

Tammojen puolella kuningatarkilpailussa juoksee Liisan Tulilintu, jonka omistavat rautalampilaiset Susanna Raevaara ja Arto Vepsäläinen. Tamma on ollut tänä vuonna seitsemässä startissa ja ollut kuusi kertaa kolmen parhaan joukossa.

Virin Camillan omistajat, valmentaja sekä kasvattaja tulevat kaikki Pohjois-Savosta. Tamma oli viime vuonna Rovaniemen Kuninkuusravien kärkikahinoissa.

Tamma Vilma Lyydian taustajoukot ovat Kiuruvedeltä. Hevonen osallistuu nyt toista kertaa seppelejahtiin. Viime vuoden debyytti Rovaniemellä toi sille kokonaiskilpailun kahdeksannen sijan.

Kuninkuusravit (siirryt toiseen palveluun) järjestetään 2–4. elokuuta Lahden Jokimaalla. Kuningatar- ja kuninkuuskilpailuihin on valittu molempiin kaksitoista suomenhevosta.

Kuningatar- ja kuninkuuskilpailussa juostaan lauantaina 2 100 metrin osamatka ja sunnuntaina 1 609 metrin sekä 3 100 metrin osamatkoilla. Ravikuningattareksi ja -kuninkaaksi kruunataan hevoset, jotka saavuttavat kilpailussa parhaan kokonaisajan.