Suomen ennätyksen kesäkuussa rikkonut Krista Tervo mukana Kalevan kisoissa

Torstaina alkavissa Kalevan kisoissa kymenlaaksolaista väriä edustaa kymmenkunta urheilijaa.

Kalevan kisat
Krista Tervo
Krista Tervo teki aiemmin tänä kesänä uuden moukarinheiton Suomen ennätyksen.Markku Rantala / Yle

Kalevan kisat alkavat tänään torstaina Lappeenrannan Kimpisessä. Kymenlaaksolaista väriä edustaa kisoissa kymmenkunta urheilijaa.

Mukana on muun muassa Karhulan katajaisia edustava moukarinheittäjä Krista Tervo, joka on aiemmin tällä kaudella heittänyt uuden Suomen ennätyksen tuloksella 70,18.

Lisäksi muun muassa kouvolalaislähtöinen, Jyväskylän kenttäurheilijoita edustava Elmo Lakka kilpailee 110 metrin aitajuoksussa ja Karhulan katajaisten Oona Kettunen 3 000 metrin estejuoksussa.

Ensimmäisen päivän lajeina Kalevan kisoissa ovat pituus, kuula, moukari, korkeus, kiekko ja 400 metrin juoksu. Illalla järjestetetään myös kävelykisa.

Ylen suorat lähetykset Kalevan kisoista alkavat perjantai-iltana Yle TV2:ssa, Yle Areenassa ja Yle Puheella. Kalevan kisoihin odotetaan noin 20 000 katsojaa.