Veisuuvestivaali ei ole pelkkää virrenveisuuta – Nimen vaihtoakin on harkittu

Veisuuvestivaalin nimi saattaa hämätä yleisöä ja esiintyjiäkin.

tapahtumat
Siionin virsien veisuuta
Virret ovat iso osa Veisuuvestivaalia, mutta tarjolla on paljon muutakin. Herättäjä-yhdistys

17. kertaa järjestetettävät Ristijärven Veisuuvestivaalit eivät nimestään huolimatta tarjoa yleisölleen pelkkää virrenveisuuta ja hengellistä musiikkia, vaan paljon myös kevyttä ja klassista musiikkia.

Festari on kehittynyt jatkuvasti monipuolisempaan suuntaan. Esityksistä löytyy tänäkin vuonna hengellisen musiikin lisäksi muun muassa Muska Babitzinia ja Anu Hälvän laulamaan oopperaa. Myös oheisohjelmana toimiva Juustoleipäfestivaali tarjoaa paljon esityksiä laidasta laitaan.

– Uusi taiteellinen johtaja Minna Tuhkala toi tietenkin oman näkemyksensä, mutta muutenkin olemme kehittäneen tapahtumaa kokoajan monipuolisempaan suuntaan, tapahtuman järjestävän Ristijärven Kulttuuritapahtuma ry:n puheenjohtaja Anu Kemppainen kertoo.

Kemppainenmyöntää, että festivaalin nimi on hämäävä. Hämmennystä on kuulemma esiintynyt niin yleisössä kuin esiintyjissäkin.

– Kun esiintyjiä on pyydetty mukaan, he ovat saattaneet ilmaista, etteivät he esitä virsiä. Kun tapahtuman luonne on heille selvinnyt monet ovat lähteneet innolla mukaan ja ehkä myös muokanneet omaa ohjelmistoaan tapahtumaan sopivaksi. Olemme saaneet paljon hyvää palautetta festivaalin monipuolisuudesta, Kemppainen sanoo.

Kemppaisen mukaan markkinointia pyritään kehittämään siten, että festivaalin monimuotoisuus menisi paremmin perille.

– Olemme saaneet palautetta, ettei festivaalin monipuolisuus ole ihmisten tiedossa, ja sen takia olemme uudistaneet markkinointia. Olemme muun muassa ottaneet sosiaalisen median paremmin haltuun.

Myös festivaalin nimen vaihtamista on pohdittu.

– Kyllä nimen vaihtoa on pähkäilty vuosien varrella, mutta vielä ei ole siihen ryhdytty. Mutta ikinä ei voi tietää, mitä tulevaisuus tuo tullessaan, Kemppainen sanoo.

Veisuuvestivaalille odotetaan tänä vuonna noin 2 000 hengen yleisöä.

Haluatko tietää, mitä kotiseudullasi tapahtuu? Tilaa Läheltä-niminen uutiskirjeemme sähköpostiisi (siirryt toiseen palveluun).

Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä! (siirryt toiseen palveluun)