Kalliita lasihelmiä ja pronssikoruja – kelttinaisen komea hauta kertoo Euroopasta ennen roomalaisaikaa

Keltit eivät kirjoittaneet aikalaishistoriaa, joten arkeologiset löydöt ovat erittäin tärkeitä heidän tarinansa selvittämisessä. Aikoinaan he olivat Keski-Euroopan valtaheimoja, jolla oli rikas kulttuuri ja hurjaa sotaväkeä. 

arkeologia
Piirros villavaatteisiin ja lampaanahkatakkiin puetusta naisesta puunrungosta kaiverretussa arkussa. Hänen päälleen on aseteltu sulkia, ja jalkopäässä on kori, jossa on hedelmiä ja leipää.
Taitelijan näkemys noin vuonna 200 eaa. haudatusta kelttinaisesta.Amt für Städtebau, Stadt Zürich

Noin 2 200 vuotta sitten varhaisella rautakaudella nykyisessä Sveitsissä pidettiin komeat hautajaiset.

Tutkijat ovat päätelleet kangas- ja nahkajäänteistä, että vainaja oli puettu lampaanvillalangasta kudottuun mekkoon ja liinaan sekä lampaannahkatakkiin, jota piti kiinni raudasta taottu hakanen.

Kaulaansa hän oli saanut kallisarvoisista lasi- ja meripihkahelmistä tehdyn korun, käsiinsä pronssisia rannerenkaita ja uumalleen pronssivyön, josta riippui koristeita. Myös korujen hakaset olivat rautaa.

Arkku oli tehty kovertamalla puunrunko ontoksi. Puussa oli yhä kaarnakin tallella, kun arkku vainajineen löytyi koulukeskuksen rakennustyömaalta Zürichistä.

Hautaan oli saateltu noin 40-vuotias kelttinainen.

Pienistä sinisistä helmistä tehty kaulakoru, jossa on muutama keltainen lasihelmi ja kaksi meripihkahelmeä. Keskellä iso keltaisella koristeltu sininen lasihelmi.
Entistetty kaulakoru, tehty lasi- ja meripihkahelmistä. Amt für Städtebau, Stadt Zürich

Käsiensä perusteella naisen ei ollut tarvinnut tehdä fyysistä työtä. Hampaiden isotooppianalyyseillä selvinnyt ruokavalio todisti niin ikään hyvästä asemasta yhteisössä. Hän oli saanut syödäkseen paljon tärkkelystä ja makeaa.

Zürichiä pidettiin pitkään roomalaisten perustamana, mutta viime vuosien kaivauksien perusteella alueella asuttiin jo ainakin puoli vuosisataa ennen roomalaisten tuloa. Kelttielämän merkkien uskotaan kuitenkin jääneen enimmäkseen Zürichin tiheään rakennetun nykykeskustan alle.

Naisen arkun löytyminen toissa vuonna laukaisi sekä vainajan että hänen hautansa laajat tutkimukset. Vaikka alue on ennestään arkeologisesti mielenkiintoinen, useimmat aiemmat löydöt ovat paljon nuorempia, 500-luvulta.

Ainoa poikkeus on mies, joka löytyi aivan 1900-luvun alussa. Hän oli nyt tutkitun naisen aikalainen.

Myös miehen hauta-aarteet viittasivat korkeaan sosiaaliseen asemaan. Hänet oli lähetetty tuonpuoleiseen täydessä sotisovassa miekkoineen, kilpineen ja keihäineen.

Koska yhtä komeasti haudattu nainen samalta ajalta löytyi läheltä, Zürichin rakennusviraston arkeologit (siirryt toiseen palveluun)arvelevat, että he saattoivat hyvinkin tuntea toisensa.

Piirroskuva miehestä ja naisesta. Naisella punainen villahame ja valkoinen päähuivi, harteilla lampaannahkatakki. Miehellä polvipituinen mekko ja ruudullinen viitta, vyössä miekka, kädessä keihäs ja kilpi.
Haudoistaan löytyneet näyttivät ehkä tältä eläessään 2 200 vuotta sitten. Amt für Städtebau, Stadt Zürich

Isotooppianalyysit kertoivat naisen varttuneen Limmatinlaaksossa eli samalla alueella, jossa hän myös kuoli.

Lähistöltä on aiemmin löytynyt kelttiläinen asuinalue ajanlaskumme alkua edeltäneeltä vuosisadalta. Tutkijat uskovat kuitenkin, että niin nainen kuin aikalaismies asuivat yhteisössä, jota ei ole vielä paikallistettu.

Sillä täytyy olla satakunta vuotta enemmän ikää kuin ennestään tunnetulla alueella.

Keltit eivät olleet kansa vaan heimoja

Kelttikielten puhujia on nykyisin enää Skotlannissa, Walesissa, Irlannissa ja Ranskan Bretagnessa. Myös kertaalleen jo kuolleita Cornwallin kornia ja Mansaaren manxia on viime vuosikymmeninä herätelty henkiin.

Ennen roomalaisaikaa kelttiklaaneja asui suuressa osassa pohjoista Keski-Eurooppaa ja jopa nykyistä Turkkia myöten. Koska heillä ei ollut kirjoitettua kieltä, heidän tarinaansa ovat kertomassa vain arkeologiset löydöt ja muiden kansojen kirjoitukset.

Se on selvää, etteivät he kutsuneet itseään kelteiksi. Nimi on peräisin kreikkalaisten sanasta "keltoi". Roomalaisille Manner-Euroopan keltit olivat gallialaisia.

Brittein saaret ovat saaneet nimen siellä asuneilta kelteiltä. Roomalaiset omaksuivat nimen kreikkalaiselta Pytheasilta, joka oli satoja vuosia aiemmin tutkimusmatkoillaan nähnyt ihoaan maalauksilla koristelleita kelttisotureita ja antanut heille nimeksi "pretanike", "koristellut ihmiset".

Kelttien kielet, joita puhuttiin eri puolilla Eurooppaa, olivat epäilemättä liian erilaisia, jotta puhujat olisivat ymmärtäneet toisiaan. Nykyisinkään skottilaisen gaelin puhuja ei ymmärrä toiseen kelttikieliryhmään kuuluvaa Walesin kymriä vaikka saa selvää serkkukielestä Irlannin iiristä.

Levisivätkö Britanniaan vain kielet?

Britanniaan alkoi tulla kelttiväestöä neljännellä tai viidennellä vuosisadalla ennen ajanlaskumme alkua. Tutkijat eivät kuitenkaan ole yhtä mieltä siitä, oliko Britanniassa koskaan geneettisesti kelttiläistä valtaväestöä vai juurtuivatko vain tulokkaiden kielet saarilla jo asuneen väestön puheeksi.

Kun kelttikielten nykyisten puhujien perimää selvitettiin joitakin vuosia sitten osana Oxfrodin yliopiston johtamaa brittien geenikartan (siirryt toiseen palveluun) laadintaa, tuloksena oli varsin laaja DNA-kirjo.

Luuranko pilkistää maasta, päällä vihertynyt pronssiketju ja lasihelmiä.
Naisen vaatteista oli jäljellä vähän, mutta metallikorut olivat hyväkuntoisia ja luurankokin paljastui kaivajille. Amt für Städtebau, Stadt Zürich

Keltit ovat jääneet historiaan paitsi taiteensa niin myös taistelutaitojensa vuoksi. He olivat itse valloittajakansaa, joka pani Roomankin polvilleen noin vuonna 390 eaa.

Kelteillä oli erityinen tapa, joka hämmensi vastustajaa: he taistelivat alasti.

Kovin pelottavilta näyttivät ensimmäisinä rynnistäneiden miesten alastomuus ja eleet. Kaikki olivat nuoria ja vartaloltaan komeita, ja kaikilla oli paljon kultaisia ranne- ja kaulakoruja.

Historioitsija Polybiosion kuvaus kelttien ja roomalaisten taistelusta

Aikalaislähteet näyttävät vahvistavan, että keltit ymmärsivät psykologisen sodankäynnin merkityksen. Uhkaavan vaikutuksen säilyttämiseksi nuoret soturit eivät saaneet lihoa, vaan siitä jopa rangaistiin, väittivät roomalaiset.

Ympäri Eurooppaa levittäytynyttä järjestäytynyttä roomalaisvaltaa eivät keltitkään voineet lopulta pysäyttää. Heimot olivat siihen liian hajanaisia, vaikka sotureita oli monin verroin roomalaisiin verrattuina.

Julius Caesarin gallialaissodat päättyivät roomalaisten voittoon vuonna 51 eaa. eivätkä kelttien kapinayritykset enää auttaneet.

Britanniassa roomalaiset näkivät parhaaksi jättää Skotlannin valloitusyritykset sikseen ja rakentaa rajalle muurin. Irlantiin roomalaiset eivät pyrkineetkään.

Metalli ja lasikoruja palasina pöydällä.
Korut puhdistettuina mutta ennen entisöintiä.Martin Bachmann / Kantonsarchäologie Zürich

Tuontiviini ei ollutkaan vain harvan keltin herkkua

Kuvaa kelteistä on tänä kesänä täydentänyt myös saksalainen tutkimus, jossa selvitettiin, mitä Keski-Euroopan keltit söivät ja joivat ensimmäisellä vuosisadalla ennen ajanlaskumme alkua.

Ludwig-Maximilians-yliopistossa (siirryt toiseen palveluun) ja Tübingen yliopistossa analysoitiin 99 keraamista juoma-, säilytys- ja kuljetusastiaa, jotka oli löydetty Mont Lassois'n kaivauksissa Burgundissa Ranskassa. Alueelta löytyi myös pronssiastioita.

– Se oli nopeiden muutosten aikaa, jolloin Kreikasta ja Italiasta tuotiin ensi kertaa suuria määriä astioita Alppien yli. Yleensä on luultu, että keltit alkoivat jäljitellä Välimeren elämäntyyliä ja vain rikkailla oli varaa juoda sikäläisiä viinejä juhlissaan, kertoo tutkimusta johtanut arkeologi Phillip Stockhammer.

Analyysit osoittivat, että tuontiviinejä todellakin juotiin, mutta kreikkalaisista kupposista kumottiin myös paikallista olutta. Vieraat astiat saivat uusia käyttötapoja ja merkityksiä.

– Keltit eivät toisin sanoen vain omaksuneet ulkomaisia tapoja sellaisinaan. He sovelsivat tuontituotteita ja -tapoja omiin tarpeisiinsa. Stockhammer sanoo.

Musta keraaminen astia, jossa on tooga-asuisen miehen kuva.
Tämä kreikkalainen kuppi oli kätketty varhaiseen kelttiläiseen hautakumpuun, joka sijaitsee nykyisessä Keski-Saksassa Kleinasperglessä. Hyvin samanlaisten astioiden sirpaleita löytyi Mont Lassois'sta. P. Frankenstein ja H. Zwietasch / Württembergin osavaltiomuseo

Tutkimuksessa ilmeni myös, etteivät tuontiviinit olleetkaan pelkästään eliitin herkkua. Niitä näyttävät juoneen myös käsityöläiset, ja merkkejä on jäänyt myös viinin käyttämisestä ruoanlaitossa.

Astioihin imeytyneiden jäämien tutkimuksissa löytyi tuontiviinien jälkien lisäksi merkkejä paikallisista alkoholijuomista, oliiviöljystä ja maidosta sekä muun muassa hirssistä ja mehiläisvahasta.

Juhlissa ja rituaaleissa juotiin viinin lisäksi hirssistä ja ohrasta tehtyä olutta, kertoo analyysit tehnyt arkeologi Maxime Rageot.

Toissa kuussa julkaistu tutkimus on luettavissa vapaasti PLOS ONE -lehdestä. (siirryt toiseen palveluun)