Totisesta ihmelapsesta kasvoi pianovirtuoosi, jota omat lapsetkin palvoivat kaukaa – Clara Schumann loisti 1800-luvun miehisessä musiikkimaailmassa

Clara Schumann herätti kunnioitusta ja jopa pelkoa aikansa musiikkipiireissä. Pianovirtuoosin syntymästä on kulunut tasan 200 vuotta.

pianistit
Clara Schumann
Franz Hanfstaenglin ottama, digitaalisesti väritetty valokuva Clara Schumannista (1819–1896).Ullstein bild / AOP

Vaihtoehtoja ei ollut. Clara Wieck (myöh. Schumann), 5, määrättiin laissa isänsä hoiviin. Äiti Marianne, lahjakas laulaja ja pianisti, oli jättänyt miehensä ja joutui nyt luopumaan tyttärestään.

Siitä alkaa Claran (1819–1896) tarina ihmelapsena, joka tavoitteli ankaran isänsä Friedrich Wieckin rakkautta uskollisuudellaan ja ilmiömäisillä pianonsoittotaidoillaan.

Friedrich Wieck piti tyttäristään, sillä heihin kasvatus puri parhaiten.

– Yksi pojista soitti viulua, mutta harjoittelu ei sillä kertaa ottanut sujuakseen. Wieck hakkasi poikaansa ja heitti hänet lattialle. Samaan aikaan Clara istui pianonsa ääressä ilmekään värähtämättä ja jatkoi soittamista, pianisti-luennoitsija Ari Helander sanoo.

Clara Schumann
Clara Wieck oli hiljainen ihmelapsi, jonka avulla hänen isänsä ansaitsi rahaa ja paikan seurapiireissä.Alfredo Dagli Orti / REX /AOP

Välikohtausta on kuvannut säveltäjä Robert Schumann, joka asui täysihoidossa opettajansa Friedrich Wieckin kotona. Claran ja Robertin välille syntyi yhteys, joka puhkesi myöhemmin rakkaustarinaksi, mutta palataan siihen tässä jutussa myöhemmin.

Friedrich Wieck kehuskeli, ettei Claralla ollut aikaa leikkiä nukeilla tai toisten lasten kanssa. Sopivina hetkinä hän kirjoitti tyttärensä päiväkirjaa minämuodossa. Isä käsitteli tytärtään kuin soittokonetta ja rahasampoa, kun taas totista tytärtä leimasi usko auktoriteettiin.

– Hänen sormiensa alla piano saa väriä ja elämää. Mutta lapsi parka, hänen katseensa on kuitenkin niin surullinen ja täynnä kärsimystä, Helander siteeraa Clarasta kirjoitettua.

Clarasta tuli 1800-luvun merkittävimpiä pianisteja, aikansa superstara, jota ei patriarkaalinen yhteiskunta estellyt. Mustiin pukeutunut, arvokkaasti ja hillitysti käyttäytyvä virtuoosi kylvi ympärilleen kunnioitusta – jopa pelkoa.

– Hänen sukupuolensa tuntuu hämärtyvän. Hän oli elämää suurempi hahmo, taiteensa papitar.

Lapset hädin tuskin näkivät äitiään mutta palvoivat kaukaa

Pianisti Ari Helander luennoi Clara Schumannista viikonloppuna Mäntän musiikkijuhlilla. Aiheesta hän on esitelmöinyt aiemminkin, keväällä Turussa ja pari vuotta sitten kotikaupungissaan Kouvolassa.

– Olen joutunut pohtimaan, mitä ylipäänsä voimme tietää historian henkilöistä. Kuinka oikeudenmukaisesti pystymme tulkitsemaan heitä, kun teemme sen omista lähtökohdistamme, Helander kysyy aiheellisesti.

Clara Schumannin kohdalla aineksia tulkintoihin riittää. Hänestä on julkaistu monia elämäkertoja ja saatavilla on myös kirjeitä ja muita dokumentteja. Tiedot ovat monilta osin ristiriitaisia.

Clara ja Robert Schumann
Musiikillisia ajatuksia Clara ja Robert Schumann vaihtoivat muun muassa säveltämällä musiikkia samoihin runoihin.Ullstein bild/ AOP

Nancy B. Reichin kirjoittamassa elämäkerrassa kanta on ymmärtäväinen, kun taas esimerkiksi Eva Weissweilerin opuksessa riittää kärkevää kritiikkiä. Kummastusta aiheuttaa erityisesti Claran tapa suhtautua omiin lapsiinsa.

Kahdeksan lapsen äiti piti kyllä taloudellisesti huolta perheestään, mutta tunnekasvatus jäi isä-Robertin harteille.

– Clara ei imettänyt lapsiaan. Hän ei myöskään hellinyt tai tyynnytellyt heitä, Helander toteaa.

– Kun yksi hänen pojistaan kuoli, Clara ei mennyt hautajaisiin, koska hän oli konserttimatkalla.

Eräänä konserttipäivänä Clara sai tiedon jo aikuisen, raskaana olevan tyttärensä kuolemasta.

– Hän ei perunut konserttia vaan sen sijaan ihmetteli päiväkirjassaan, kuinka hyvin soitto sinä päivänä sujui. Ei tullut edes yhtä väärää ääntä.

Robert Schumannin kuoleman jälkeen Clara kirjoitti lapsilleen kirjeen.

Te olette vielä lapsia, tuskin tunsitte kallista isäänne. Olette vielä liian nuoria pystyäksenne tuntemaan syvää surua tai pystyäksenne antamaan minulle lohtua näinä kauheina vuosina. Sitten tuli Johannes Brahms kalliina ystävänä kantamaan kaiken surun puolestani.

Clara Schumann

– Elämäkerturi Nancy B. Reichin mukaan Claralle on tyypillistä, että hän pystyy puhumaan vain omasta surustaan, eikä hänellä käy mielessäkään, että myös lapset voisivat tarvita lohdutusta ja tukea, Helander toteaa.

Lapset pitivät äitiään kaikesta huolimatta yli-ihmisenä, jota sai nähdä harvakseltaan ja palvoa kaukaa, kuten Eugenie-tytär muotoilee muistelmissaan.

Brahms piti taloa pystyssä, kun Robert joutui parantolaan ja Clara jatkoi konsertoimista

Clara Wieck ja Robert Schumann tapasivat ensimmäistä kertaa, kun Clara oli 12-vuotias. Siitä alkoi musiikillinen kumppanuus, joka kehittyi rakkaudeksi Claran lähestyessä täysi-ikää.

Friedrich Wieck piti varatonta ja vielä tuntematonta säveltäjää sopimattomana sulhasehdokkaana ja kielsi avioliiton, mutta nyt Clara vastusti ensimmäistä kertaa isänsä auktoriteettia. Pari meni naimisiin vuonna 1840.

Robertille Clara oli korvaamaton, kuten Mäntän musiikkijuhlille Clara Schumann -musiikkinäytelmän New Yorkista tuova pianisti-näyttelijä Viktoryia Papayani muotoilee.

– Clara oli aluksi paljon isompi tähti kuin Robert. Clara promotoi konserteissaan Robertin musiikkia soittamalla sitä, Papayani toteaa.

Friedrich Wieckin epäilykset osuivat oikeaan: Clara hankki konsertoimalla leivän pöytään, kun epäkäytännöllinen mies sävelsi kotona ja kärsi masennuksesta. Inspiraatiota toi ajatustenvaihto Claran kanssa musiikista ja säveltämisestä.

Clara uskoi sataprosenttisesti miehensä kykyihin säveltäjänä ja varjeli myyttiä tämän puhtaasta neroudesta. Hän kielsi lapsiaan lähtemästä muusikon uralle. Nimen velvoite oli liian suuri.

Clara Schumann
Robert Schumannin kuoleman jälkeen Clara lopetti säveltämisen ja keskittyi esittämään miehensä musiikkia.WS Collection / Alamy Stock Photo / AOP

Ehkä samasta syystä Clara itsekin tyytyi supertähteyteen taiteen esittäjänä, ei tekijänä. Clara lopetti säveltämisen 37-vuotiaana kuin seinään Robertin kuoltua. Monia hänen sävellyksiään esitetään vieläkin, esimerkiksi Pianotrioa op. 17 (siirryt toiseen palveluun).

– Sehän on fantastinen teos. Hän olisi luultavasti kehittynyt edelleen, jos vain olisi jatkanut säveltämistä, Helander pohtii.

– Säveltäminen jäi vähemmälle jo siitä syystä, että Clara elätti perheensä konsertoimalla. Musiikin kirjoittaminen olisi ottanut aikansa, Papayani muistuttaa.

Rakkaustarina päättyi traagisesti, kun Robertin päänsisäiset äänet ja mahdollinen tinnitus häiritsivät yhä enemmän hänen mielenterveyttään. Robert pelkäsi vahingoittavansa Claraa tai lapsia ja pääsi lopulta parantolaan, kuten halusi. Viimeinen hätähuuto oli itsemurhayritys vuonna 1854.

Clara ei käynyt tapaamassa Robertia parantolassa ennen kuin juuri ennen tämän kuolemaa. Sen sijaan Clara vaali puolisonsa perintöä tuhoamalla sairaana sävelletyt teokset, joiden laatua Clara epäili.

Johannes Brahms tutustui Schumanneihin 1853, Robertin viimeisenä syksynä ennen terveydentilan lopullista heikkenemistä. Brahms sai tehtäväkseen huolehtia Schumannien lapsista ja hoitaa taloudenpitoa sillä aikaa, kun Robert oli parantolassa ja Clara konserttimatkoilla.

– Ajatella, että Brahms tosiaan oli siellä taloudenhoitajana. Siitä seurasi tietysti juoruja, että Clara olisi tahallaan sulkenut miehensä parantolaan voidakseen viettää aikaa Brahmsin kanssa. Mitään todisteita intiimistä kanssakäymisestä ei kuitenkaan ole, Helander toteaa.

Sen sijaan kirjeet kertovat, että Brahms kyllä oli korviaan myöten rakastunut Clara Schumanniin. Vuonna 1856 Robertin kuoleman jälkeen Clara ja Johannes tekivät yhteisen matkan Sveitsiin ja päättivät lähteä eri suuntiin. On spekuloitu, että tuolla matkalla olisi puhuttu jopa avioliitosta.

– Näytelmääni tehdessä olen saanut huomata, että myös suuret taiteilijat olivat ihmisiä omine ongelmineen, eivätkä mitään puolijumalia. Se auttaa ymmärtämään heidän taidettaan paremmin, Papayani sanoo.

Robert ja Clara Scumannin hautapaikka Bonnissa.
Robert ja Clara Schumannin hautapaikka Saksan Bonnissa.Credit: Herb Bendicks / Alamy Stock Photo

Clara Schumannin merkillinen elämä päättyi vuonna 1896. Viimeisen julkisen konserttinsa hän piti yli seitsemänkymppisenä vuonna 1891. Ura ammattipianistina jatkui paljon pitempään kuin sen ajan toisella supertähdellä, pianisti-säveltäjä Franz Lisztillä (1811–1886).

Clara oli levoton luonne ja hänen pakopaikkansa oli musiikki. Loppuun saakka häntä leimasi jo lapsena kehittynyt vakava olemus.

– Hänen katseensa oli niin täynnä surua, Helander nielaisee.