Aleksei Navalnyi sanoo joutuneensa myrkytetyksi, teki virallisen valituksen viranomaisille

Oppositiojohtaja vietiin sunnuntaina vankilasta sairaalaan kummallisten oireiden vuoksi.

Aleksei Navalnyi
Aleksei Navalnyi
AFP

Vangittuna oleva venäläinen oppositiojohtaja Aleksei Navalnyi on jättänyt viranomaisille virallisen valituksen, jonka mukaan hänet myrkytettiin sunnuntaina vankilassa.

Asiasta kertoi torstaina sosiaalisessa mediassa Navalnyin asianajaja Vadim Kobzev.

Navalnyi vietiin sairaalahoitoon outojen oireiden takia sunnuntaina. Hän kertoi ihonsa turvonneen ja kihelmöineen.

Navalnyin lakimiehet vaativat rikosteknistä tutkimusta, jolla tunnistettaisiin millä aineella hänet mahdollisesti myrkytettiin. Lisäksi he haluavat, että viranomaiset tarkastavat Navalnyin selliä valvovan turvakameran tallenteet.

Navalnyi epäilee, että joku ulkopuolinen kävi hänen sellissään sillä aikaa, kun vangit ulkoilivat.

Julkisuuteen Navalnyin sairaalaan joutumisen syyksi kerrottiin raju allerginen reaktio. Navalnyilla ei kuitenkaan ole mitään allergioita.

Venäjän valtion sairaalan mukaan Navalnyille tehdyissä kokeissa ei löytynyt merkkejä myrkyistä. Navalnyin henkilökohtaisen lääkärin mukaan tutkimusten tulokset eivät olleet vakuuttavia.

Navalnyi pääsi sairaalasta maanantaina. Hänet vietiin takaisin vankilaan, jossa hän suorittaa 30 päivän vankeusrangaistusta ihmisten kutsumisesta luvattomaan mielenosoitukseen.

Lähteet: Reuters