Kotka haluaa lapsiystävällisten kuntien joukkoon

Kaupunginjohtaja esittää, että Kotka tavoittelisi Unicefin Lapsiystävällinen kunta -tunnustusta.

lapset (perheenjäsenet)
Lankilan päiväkodin lapset katselevat tablettia.
Toimintamallin tarkoituksena on edistää lapsen oikeuksia kunnan päätöksenteossa ja palveluissa. Kuva Lankilan päiväkodista Kotkasta.Juulia Tillaeus / Yle

Ensi maanantaina kokoontuva kaupunginhallitus saa käsiteltäväkseen kaupunginjohtajan ehdotuksen siitä, että Kotka tavoittelisi Unicefin Lapsiystävällinen kunta -tunnustusta.

Toimintamallin tarkoituksena on edistää lapsen oikeuksia kunnan päätöksenteossa ja palveluissa. Malli painottaa lapsia kunnan tasa-arvoisina asukkaina. Lapset ovat itse mukana suunnittelemassa, arvioimassa ja kehittämässä palveluja.

Kotkalta malli edellyttää muun muassa sitoutumista lapsen oikeuksien edistämiseen kunnanpäätöksenteossa. Kaupunki sitoutuu myös tiedottamaan prosessin tavoitteista ja tuloksista asukkaille.

Lapsiystävällinen kunta -tunnustus on mahdollista saada kahden vuoden prosessin jälkeen, jos kunta täyttää kriteerit. Tänä vuonna mukaan valittavat kunnat kerrotaan marraskuun loppuun mennessä. Mikäli Kotka tulee valituksi, yhteistyö Unicefin kanssa alkaa ensi keväänä.

Tähän mennessä 13 suomalaista kuntaa on saanut tunnustuksen, muun muassa Lappeenranta ja Hämeenlinna.