Merja Perälä vietti lapsuutensa ryyppykämpässä – itseä koskevien asiakirjojen tilaaminen auttaa täyttämään lapsuuden aukkoja

Perälä purkaa lapsuudenkokemuksia blogiinsa, jonka kommenttikentät täyttyvät kohtalotovereista. Moni on rohkaistunut tilaamaan "paperinsa" lapsuudesta.

lapsuus
Merja Perälä
Merja Perälä alkoi kirjoittaa blogia lapsuudestaan kaksi vuotta sitten. Hän kirjoittaa asioista kaunistelematta, kuten hän kokee asioiden tapahtuneen.Merja Siirilä / Yle

Avaan koulussa reppuni, sieltä tulvahtaa hirveä tupakan haju. Häpeän. Yritän raottaa reppua mahdollisimman vähän. Läksyt ovat tekemättä. En jaksa keskittyä mihinkään, kelaan vain omia juttujani ja painelen lyijykynällä pyyhekumiin reikiä. Koulupäivä kuluu samalla tavalla alusta loppuun, olen hiljainen ja poissaoleva.

Merja Perälän lapsuusmuistot ovat alkoholin värittämiä. Varhaisimmassa muistossaan hän on kaksi – kolmevuotias ja vanhemmat ovat sammuneet sänkyyn alastomina.

– Muistan leikkineeni olohuoneessa yksin.

Merja Perälä
Merja Perälä 2 vuoden ja 8 kuukauden ikäisenäMerja Perälän kotialbumi

Perälä joutui pienestä pitäen selviämään monista tehtävistä itse.

Hän vahti, ettei vanhempien sammuttua savukkeita ollut jäänyt palamaan ja huolehti usein itsensä nukkumaan sekä seuraavana päivänä kouluun.

Perälä muistaa, miten häntä kiusattiin ala-asteella vanhempien vuoksi. Kiusaaminen oli pääasiassa henkistä, mutta myös fyysistä. Hänestä puhuttiin pahaa, naurettiin ja jätettiin porukasta pois.

Pienellä paikkakunnalla juorut liikkuivat ja hävetti. Keskittyminen oli vaikeaa.

Koulusta kotiin tullessa vastassa oli usein isä ryyppykavereineen ja voimakas tupakansavu.

Perälä oppi jo ala-asteen loppupuolella tekemään hammastahnasta ja vedestä suihkepulloon sekoituksia, joilla hajua sai peitettyä.

Lapsuusajasta onkin jäänyt Perälän mukaan suoranainen pakkomielle hyviin tuoksuihin.

“Ei voinut luottaa mihinkään”

Vanhempien alkoholin käyttö ahdisti ja pelotti.

Jos isä ehti käyttää työttömyyskorvaukset alkoholiin, rahaa ei aina riittänyt ruokaan.

Välillä saattoi olla viikon – parin selviä kausia, jolloin alkoholiin ei koskettu. Niitä kuitenkin seurasivat usein pitkät alkoholin – ja joskus isällä myös lääkkeiden – täyteiset viikot.

– Ei osannut ajatella, että mitä tapahtuu seuraavaksi. Usein kaikelta lähti pohja, kun vanhemmat alkoivat ryyppäämään. Ei voinut luottaa mihinkään, Perälä muistelee.

Vanhempien alkoholismi on joidenkin kohdalla jopa eniten elämään vaikuttava asia, toteaa A-klinikkasäätiön kehittämiskoordinaattori Janne Takala.

Hänen mukaansa eroja tuo se, kuinka paljon lapsella on suojaa tuovia tekijöitä. Miten arki pyörii, kuinka lämpimät välit vanhemmilla on lapsiin ja onko muista sukulaisista tai tuttavista apua lapselle.

Merja Perälän tukena olivat jo muutaman kuukauden ikäisenä vauvana hänen tätinsä, enonsa ja isovanhempansa. Perälä muistelee lämmöllä erityisesti mummolassa vietettyä aikaa. Mummolassa sai olla tavallinen lapsi, joka kävi vaarin kanssa kalassa ja uimassa.

– Ainoat huonot mummolaan liittyvät muistot liittyvät isääni, joka tuli sinne riehumaan humalapäissään.

Merja Perälä palaamasta koulusta
Perälää koulukiusattiin koko ala-asteen ajan vanhempiensa vuoksi.Merja Perälän kotialbumi

Vertaistukena muille

Merja Perälä alkoi kirjoittaa blogia (siirryt toiseen palveluun) lapsuudestaan kaksi vuotta sitten. Hän kirjoittaa asioista kaunistelematta, kuten hän kokee asioiden tapahtuneen.

Sääliä kirjoituksilla ei ole tarkoitus hakea, vaan hän toivoo niiden auttavan samojen ongelmien kanssa kamppailevia.

– Kun on lapsuudesta asti vaiennut ja mistään ei ole saanut oikein puhua, niin minulle on tullut suuri tarve saada kertoa ihmisille tarinani.

Isä kuoli kaksi vuotta sitten 64-vuotiaana maksakirroosiin, sairastettuaan sitä pitkään. Äiti elää edelleen. Perälä tapaa äitiä säännöllisesti, vaikkakin tunteet häntä kohtaan ovat ristiriitaiset.

– Äiti ei lue blogiani, mutta on antanut luvan julkaista esimerkiksi lapsuuden kuvia, kunhan häntä ei tunnista kuvista.

Blogitekstien kommenttikentät ovat täyttyneet kohtalotovereista, joiden kanssa hän on järjestänyt vertaistukitapaamisia.

– Minä en ole yksin ja he eivät ole yksin.

Lasinen lapsuus -työssä (siirryt toiseen palveluun) on huomattu suuri tarve Merja Perälän kaltaisten aikuisten vertaistuelle. Verkossa voi osallistua silloin kun haluaa, myös anonyymina.

Toisten tarinoiden avulla ymmärtää myös omia kokemuksiaan: häpeää, syyllisyyttä, kaltoinkohtelua, Janne Takala kertoo. Moni tarvitsee vielä aikuisena apua masennukseen tai traumaattisten kokemusten aiheuttamiin paniikkioireisiin.

– Huomiota herättävä löytö on se, miten suurta helpotusta ihmiset kokevat, kun kuulevat että muilla on samanlaista.Se saa ymmärtämään, että nämä ei ole syvintä minua itseäni vaan luonnollisia seurauksia kaltoinkohtelusta.

Asiakirjat kertovat omaa kieltään

Pian sen jälkeen, kun Perälä oli aloittanut kirjoittamaan blogiaan, sai hän puhelun. 1990-luvulla paikkakunnalla työskennellyt sosiaalityöntekijä oli tunnistanut naisen tämän blogiteksteistä ja soitti pyytääkseen anteeksi.

– Hän kertoi, että työntekijät eivät puuttuneet tilanteeseen, koska he pelkäsivät isääni. En yhtään ihmettele.

Perälä pyysi omat paperinsa viranomaisilta 33-vuotiaana. Papereiden lukeminen aikuisiällä on ollut avartava kokemus ja antanut paljon vastauksia siihen, mistä lapsuudesta kumpuavat traumat johtuvat.

– Sen ajan arkistoinnista johtuen papereita on aika vähän. Niitä pitäisi olla paljon enemmän, kun tietää, millaista lapsuudessa on ollut ja miten paljon siihen on jouduttu puuttumaan.

Moni muukin blogin lukijoista on uskaltautunut pyytämään omat paperinsa luettavaksi. Näin tuntuu olevan yleisemminkin, vaikkei asiasta koottua tietoa olekaan. Janne Takalan mukaan tietoisuus omista oikeuksista on kasvanut ja juuri muiden kokemukset rohkaisevat.

– Paperit nähtyään moni havahtuu, miten säännöllisiä ja isoja ongelmat ja lastensuojelun huoli on olleet. Sitä kautta voi ymmärtää tilansa ja avun tarpeensa vakavuuden vielä näin aikuisenakin.

Itseä koskevat asiakirjat voi tilata kunnan sosiaalitoimesta tai kirjaamosta. Vanhemmat kirjaukset on tehty käsin tai kirjoituskoneella, ja ne pitää hakea arkistosta.

Puuttumista heikoin tuloksin

Sukulaiset yrittivät puuttua vanhempien alkoholin käyttöön, mutta huonoin tuloksin. Perälän vanhemmat sulkivat ulkopuolelle kaikki, jotka yrittivät puuttua tilanteeseen.

Myös lastensuojeluviranomaiset olivat mukana perheen arjessa, kuten kymmenistä merkinnöistä ilmenee.

Vaikka viranomaiset eivät häntä lapsuudessa huostaanottaneet, ehdottivat he 15-vuotiaalle tytölle muuttamista asumaan omilleen. Silloin hän ei vielä uskaltanut muuttaa, koska pelkäsi yksinäisyyttä. 17-vuotiaana Perälä rohkaistui, pakkasi muuttokuormansa ja muutti pois kotoa.

Huostaanottojen määrä on kasvanut merkittävästi sitten 1980- ja 1990-lukujen. Esimerkiksi vuonna 1994 huostaanotettuna oli noin 6500 lasta, kun 20 vuotta myöhemmin vuonna 2014 vastaava luku on noin 11 000.

THL:n tilasto huostaanottomääristä
Kodin ulkopuolelle sijoitettuna olleet lapset ja nuoret sekä heistä huostassa ja kiireellisesti sijoitettuna olleet lapset vuosina 1991–2018. Sama lapsi voi sisältyä sekä kiireellisesti sijoitettuihin että huostassa olleiden lukumääriin.THL:n vuoden 2018 tilasto huostaanotoista

Samoin kiireellisten sijoitusten määrä on noussut jyrkästi 2000-luvun aikana.

Perheiden ongelmien katsotaan lisääntyneen (siirryt toiseen palveluun), mutta myös kynnys puuttua ja ilmoittaa on madaltunut.

THL:n tilastoissa ei ole eritelty alkoholismin vuoksi huostaanotettujen lasten määrää. Janne Takalan mukaan kodin alkoholinkäyttö on kuitenkin toiseksi yleisin syy huostaanotolle, heti vanhempien mielenterveydellisten ongelmien jälkeen.

Miksei Perälää otettu pois alkoholistivanhempien luota? Kysymys tai vastaus eivät ole yksinkertaisia.

Tutkimusten mukaan (siirryt toiseen palveluun) lapset ja nuoret kokevat tilanteen häpeälliseksi, eivätkä mielellään puhu vanhempiensa alkoholinkäytöstä. Vaikka juomisen aiheuttamat ongelmat olisivat vakavia, valtaosa lapsista ja nuorista ei ole halunnut puuttumista tilanteeseen leimautumisen tai erilaisten siitä seuraavien toimenpiteiden pelossa.

Eivätkä he osaa välttämättä vielä aikuisenakaan arvioida, olisiko jonkun pitänyt puuttua vai ei. Myös sosiaalityöntekijöille tilanteet ovat hyvin vaikeita.

– Siitä meillä on vahva tuntuma, että tosi moni käy läpi tätä pohdintaa, ja ihmettelee miksei ole suojeltu enemmän, Janne Takala toteaa. Hän uskoo, että nykypäivänä moni asia on paremmin kuin vaikkapa parikymmentä vuotta sitten.

Merja Perälä
Merja Perälän lapsuuden aiheuttamat traumat nostavat aina välillä päätään ja vaikuttavat erityisesti ihmissuhteissa.Merja Siirilä / Yle

Katse tulevaisuuteen

Parikymppisenä olin niin epävarma ja nujerrettu, etten osannut sanoa haluanko pitsalle vai en, kun mies sitä kysyi. En uskaltanut. Ajattelin, että jos sanon kyllä, hän haukkuu rahantuhlaajaksi. Enkä minä halunnut tuhlata kenenkään rahoja. Halusin olla vain rauhassa, näkymätön. Opin olemaan näkymätön lapsuudenkodissani, siellä viinan ja vihaisen isän keskellä.

Merja Perälä kokee, että nyt 35-vuotiaana hänen elämässään katse on suunnattu tulevaisuuteen.

Hänellä on kaksi pientä lasta ja työ perhepäivähoitajana. Silti lapsuuden aiheuttamat traumat nostavat aina välillä päätään ja vaikuttavat erityisesti ihmissuhteissa.

Perälällä on hoitokontakti psykologille, jonka kanssa hän käy läpi elämäänsä. Vastaanotolla hän on esimerkiksi oppinut ymmärtämään sosiaalisten tilanteiden pelkoaan.

Hän käyttää itse harvoin alkoholia, mutta ei edellytä läheisiltään raittiutta. Hän kuitenkin pyrkii mahdollisimman paljon välttelemään tilanteita, joissa joutuisi tekemisiin humalaisten kanssa.

Kaljapullon korkin sihahdus tai "sixpack" jääkaapissa saisi hänet ahdistuneeksi.

Merja Perälä ei halua, että hänen omat lapsensa joutuvat näkemään vanhempiaan humalassa.

– Tiedän, että jo yksikin pullo saattaa vaikuttaa vanhemman käytökseen siinä määrin, että se voi laukaista lapsessa ahdistuksen. Lapsi ei välttämättä ymmärrä, miksi tuttu aikuinen käyttäytyy eri tavalla.

Omille lapsilleen hän haluaa tarjota mahdollisimman turvallisen lapsuuden.

– En aio kasvattaa lapsiani pumpulissa ja olemme avoimesti jo keskustelleet, että mihin vaari kuoli, mutta se, että omat lapset eivät joudu kokemaan sellaista. Yritän olla hyvä äiti.

Jutussa on käytetty lähteinä Merja Perälän lastensuojelumerkintöjä, THL:n tilastoja ja julkaisuja sekä Lasinen lapsuus -sivuston aineistoja. Kursivoidut lainaukset ovat Merja Perälän blogista.