1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Maailman vahvin mies

Raakaa voimaa ihasteltavana Joensuun torilla viikonloppuna

Strongman Champions Leaguen osakilpailu tuo Joensuuhun voimamiehiä Euroopasta, yksi kilpailija saapuu Yhdysvalloista.

Mika Törrö (vas.) ja Matti Lehikoinen ovat valmiita haastamaan kilpakumppaninsa. Kuva: Tapio Laakkonen / Yle

Joensuun osakilpailuun osallistuu 14 miestä. Lajeja on yhteensä yhdeksän. Lauantain lajit ovat kottikärryn työntö, etupito, metsäkoneen veto ja kilven kanto. Sunnuntaina kisaohjelmassa on maastaveto toistoina, tukkipunnerrus toistoina, lastaus, kehikon kanto ja säkkien heitto.

Suurin osa kisaajista on eri puolilta Eurooppaa, yksi kilpailija on kotoisin Yhdysvalloista. Mukana on kaksi kilpailijaa Pohjois-Karjalasta, kontiolahtelainen Mika Törrö sekä joensuulainen Matti Lehikoinen.

Mika Törrö tykkää kilpailemisesta ja lajin harrastaminen täyttää miehen elämän melko täydellisesti tällä hetkellä. Törrön suosikkilajeja ovat metsäkoneen veto ja säkin heitto.

Matti Lehikoinen on harrastanut voimailua tosimielellä noin viisi vuotta ja kilpaillut vahvamieskisoissa noin kolmen vuoden ajan. Molempien maakunnan miesten tavoite on sijoittua viiden parhaan joukkoon Joensuun osakilpailussa.

Rauta ei itsestään nouse

Kun isot miehet nostavat rautaa tosimielellä, energiaa kuluu melkoiset määrät. Päivittäin Törrö kertoo syövänsä 6 000–7 000 kilokalorin edestä ruokaa, joten ruokamenot ovat moninkertaiset pieneen toimistotyöntekijään verrattuna.

Kilpailun järjestäjä Ilkka Kinnunen odottaa Joensuun torille kunnon showmeininkiä ja oman maakunnan miesten kovaa kannustusta. Voimamieskisan seuraaminen Joensuun torilla on katsojille ilmaista.

Strongman Champions League perustettiin vuonna 2007. Liigassa on 16 osakilpailua 16 eri maassa. Laji on erityisen suosittua tällä hetkellä Britanniassa ja Yhdysvalloissa kertoo Kinnunen.