Venäjän poliisi on ottanut kiinni lähes 700 ihmistä mielenosoituksessa Moskovassa

Kiinniotettujen joukossa on toimittajia ja johtava oppositioaktivisti Ljubov Sobol.

Moskova
Moskovan poliisi partioimassa opposition luvattomassa mielenosoituksessa 3. elokuuta.
Moskovan poliisi partioimassa opposition luvattomassa mielenosoituksessa 3. elokuuta.Maxim Shipenkov / EPA

Moskovan poliisi on ottanut kiinni satoja ihmisiä opposition luvattomassa mielenosoituksessa.

Tilannetta tarkkailevan järjestön OVD-infon mukaan kiinniotettuja on ainakin 685. Heidän joukossaan on ainakin kuusi toimittajaa. OVD-infon mukaan poliisi löi pampuilla joitakin maassa makaavia mielenosoittajia.

Poliisi kertoo ottaneensa kiinni 600 ihmistä. Poliisin mukaan mielenosoitukseen osallistui 1 500 ihmistä. Uutistoimisto Reuters arvioi, että osallistujia oli paljon enemmän.

Venäjän sisäministeriön mukaan myös Pietarissa tuhat ihmistä on osoittanut mieltään, kertoo Britannian yleisradioyhtiö BBC venäjänkielisessä live-seurannassaan (siirryt toiseen palveluun). Pietarissa ei ole viranomaisten mukaan tehty kiinniottoja.

Aiemmin lauantaina poliisi otti kiinni johtavan oppositioaktivistin Ljubov Sobolin ennen mielenosoituksen alkua.

Aktivistit aikovat järjestää lauantaina noin neljän kilometrin pituisen marssin Moskovan keskustassa. Mielenosoittajat vaativat vapaita vaaleja ja vastustavat päätöstä sulkea oppositioehdokkaat Moskovan paikallisvaalien ulkopuolelle.

Protestiin odotetaan tuhansia osallistujia. Poliisi on varoittanut ryhtyvänsä toimiin luvatonta mielenosoitusta vastaan.

Sobol oli kehottanut ihmisiä osallistumaan mielenosoitukseen. Poliisi otti hänet kiinni taksista, kun hän yritti matkustaa mielenosoituspaikalle.

Sobol on yksi opposition edustajista, joita viranomaiset ovat estäneet asettumasta ehdolle Moskovan paikallisvaaleissa.

Viime viikolla poliisi otti Moskovassa kiinni lähes 1 400 mielenosoittajaa. Poliisit löivät osaa mielenosoittajista pampuilla.

Lähteet: AP, Reuters