True crime -tapahtuma perui kohua herättäneet vierailut rikospaikoille Vuosaaren kaksoismurhaajan ja muiden tuomittujen rikollisten kanssa

Tapahtumaa kritisoitiin siitä, että se ei kunnioita rikosten uhreja ja sen sijaan ihannoi rikollisia.

rikokset
Keskuskirjasto Oodi
Moni povasi Oodille Arkkitehtuurin Finlandia -palkintoa. Lukas Rusk / Yle

Pahennusta aiheuttaneen true crime -tapahtuman ohjelma on kokenut lähes täydellisen muodonmuutoksen.

Elokuun puolivälissä järjestettävässä tapahtumassa yleisön piti päästä tutustumaan ryöstäjän, vankikarkurin ja murhaajan kanssa kyseisten rikosten tekopaikoille sekä meet & greet -illalliselle rikollisten ja kirjailijoiden kanssa. Nämä osiot on kuitenkin päätetty poistaa kokonaan.

Asiasta kertovat muun muassa Ilta-Sanomat (siirryt toiseen palveluun) ja Helsingin Sanomat (siirryt toiseen palveluun).

Tapahtuma keräsi kritiikkiä, sillä sitä pidettiin epäeettisenä ja rikollisia ihannoivana sekä uhreja ja heidän läheisiään loukkaavana.

Kirjallisuusalalla pitkään kirjakustantajana ja kustannuspäällikkönä toiminut Jan Erola kommentoi Ylelle aiemmin, että true crime on tulossa valtavirtaan yhä voimakkaammin ja aiempaa paremmin tuotteistettuna.

– Tapahtumassa, jossa murhista tuomittu toimii oppaana omilla rikospaikoillaan, ollaan jo aika syvissä vesissä. Oma ensireaktioni oli puistatus.

Lue lisää: Espoossa järjestettävä true crime -tapahtuma koettelee hyvän maun rajoja: Maksua vastaan murhapaikalle murhaajan kanssa

Yksi vierailuista olisi tehty kaksoismurhaaja Janne Ranisen kanssa Vuosaareen. Vuosaaren palkkamurhasta tuomittu Raninen istuu edelleen tuomiota teoista. Raninen on myös tapahtuman pääjärjestäjä.

Janne Raninen.
Janne Raninen istuu tuomiota Vuosaaren kaksoismurhista. Kuva vuodelta 2014.Yle

Paikka vaihtunut keskustakirjasto Oodiin

Tapahtumasta perittiin aiemmin myös pääsymaksua, mutta nyt tapahtuma on maksuton ja avoin kaikille. Pääsylipun ostaneet saavat rahansa takaisin. Myös paikka on vaihtunut Espoon Hanasaaresta keskustakirjasto Oodiin.

Raninen kertoi Ilta-Sanomille, että Hanasaari oli saanut negatiivista palautetta eikä tapahtumaa enää haluttu sinne.

Yhteistä vanhalle ja uudelle ohjelmalle ovat kirjailijoiden puheenvuorot, joissa omasta menneisyydestään kirjoja kirjoittaneet rikolliset kertovat, miten heidän kirjansa ovat syntyneet. Myös rikostoimittajien paneeli pidetään alkuperäisten suunnitelmien mukaan.

Uutena osuutena tapahtumassa on rap-artisti Mercedes Bentson esitys.

Raninen kertoi Ylelle heinäkuussa, että tapahtuman tarkoituksena on ennaltaehkäistä rikollisuutta. Ranisen mukaan keskiössä ovat kirjallisuus ja rikoksista kirjoittaminen, eivät rikolliset.

– Toivon, että nuoret eivät tekisi samoja virheitä kuin minä ja aiheuttaisi uhreille ja heidän omaisilleen tragedioita.

Korjaus 4. elokuuta kello 10.05: Jutussa kerrottiin aiemmin virheellisesti, että tapahtumassa olisi Rikosuhripäivystyksen puheenvuoro. Sitä ei tapahtumassa kuitenkaan ole.