Lännen Media: Turun tunnin junan haittoja maanomistajille saatetaan hyvittää vaihtamalla maita

Alustava ratalinjaus koskee noin tuhatta maanomistajaa.

Tunnin juna
Express-juna lähdössä asemalta
Tavoitteena on, että joku päivä Turun rautatieasemalta (kuvassa) pääsisi junalla Helsinkiin tunnissa.Kalle Mäkelä / Yle

Valtion virastot selvittävät, voisiko maiden vaihdolla vähentää niin sanotun Turun tunnin junan aiheuttamia haittoja maa- ja metsätaloudelle. Asiasta kertoo Lännen Media.

Jos tunnin junaksi kutsuttu yhteys Turun ja Helsingin välille toteutuu, se edellyttäisi uuden radan rakentamista yli 90 kilometrin edestä. Maiden vaihdoilla voitaisiin hyvittää esimerkiksi radan pilkkomia peltopalstoja, jos maanomistajat suostuvat niihin.

Maanmittauslaitokselta kerrotaan, että vaihdot voisivat olla pakkolunastusten vaihtoehtona ja ne tehtäisiin ensisijaisesti valtion maista. Vaihtoehtoisesti maanomistajat voisivat vaihtaa maita keskenään.

Väyläviraston mukaan alustava ratalinjaus koskee noin tuhatta maanomistajaa.

Maanvaihto on aiemmin toteutettu onnistuneesti tiehankkeessa Seinäjoella, tosin huomattavasti pienemmässä mittakaavassa.