Länsi-Suomen merivartiosto Airiston onnettomuudesta: "Näin traagisia päiviä on harvoin, mutta silti aivan liikaa"

Kaksi miestä kuoli veneiden törmäyksessä lauantaina. Päivä oli muutenkin meripelastajille raskas.

vesiliikenneonnettomuudet
Moottorivene ja purjevene törmäsivät Airistolla 3. elokuuta.
Airistolla lauantaina onnettomuuteen joutuneet veneet hinattiin Nauvon merivartioasemalle Pärnäisiin.Roni Lehti / Lehtikuva

Länsi-Suomen merivartiostolle lauantai oli "monin tavoin raskas päivä", kertoo vartiosto sunnuntaiaamuna julkaistussa Facebook-kirjoituksessaan (siirryt toiseen palveluun).

Airistolla kaksi miestä kuoli moottoriveneen törmättyä purjeveneeseen, mutta lisäksi vaativia päällekkäisiä tehtäviä oli poikkeuksellisen paljon, kirjoituksessa kerrotaan.

Muun muassa Paraisilla kaksi moottorivenettä osui yhteen ja kummankin kuljettajat joutuivat veden varaan. Kemiössä taas yhteen ajoi kaksi vesiskootteria.

Yöllä puolestaan meripelastajia työllistivät ruorijuopot: Ahvenanmaan Degerbyssä kolmea miestä epäillään vesiliikennejuopumuksesta samalla veneellä: kun yksi kippari oli viety tarkistettavaksi, jatkoi seuraava matkaa, ja tämän jälkeen kolmas.

– Merellä liikkuminen vaatii vastuuta itsestä, muista ja ympäristöstä. Kun täyttää nämä vaatimukset, tarjoaa meri vapautta, todetaan merivartioston päivityksessä.

Vartiosto muistuttaa kirjoituksessa muun muassa liivien pitämisen tärkeydestä ja siitä, ettei vesillä pitäisi koskaan olla kiire mihinkään.

– Näin traagisia päiviä on onneksi harvoin, mutta silti aivan liikaa, päivityksessä todetaan.