Sijaisten tarve pääkaupunkiseudun päiväkodeissa, kouluissa ja sairaaloissa kovassa kasvussa

Sijaisia tarvitaan jopa kolmannes enemmän kuin vuosi sitten.

työvoimapula
Kuraeteinen.
Toni Pitkänen / Yle

Sijaistyöntekijöiden tarve pääkaupunkiseudun päiväkodeissa, kouluissa, sairaaloissa ja kotihoidossa on kasvanut voimakkaasti.

Pääkaupunkiseudun kuntien, Keski-Uudenmaan sote-kuntayhtymän ja HUS:n omistama henkilöstöpalveluyhtiö Seure arvioi, että sijaisten tarve on kasvanut vuoden aikana peräti kolmanneksella.

Eniten on pulaa varhaiskasvatuksen opettajista.

Sijaisia välittävä Seure on onnistunut rekrytoimaan sijaisreserviin työntekijöitä noin 45 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten, mutta silti kaikkiin sijaisuuksiin ei löydy tekijöitä, kertoo Seuren rekrytointikonsultti Laura Lindén.

Lindénin mukaan sijaistyöntekijöiden kasvavan tarpeen taustalla on muun muassa yleinen työvoimapula.