Rajanylitysten määrä kasvoi Kaakkois-Suomessa: Eniten kasvua Vainikkalan rajanylityspaikalla

Rajanylitysten määrä on kasvanut Kaakkois-Suomessa erityisesti Vainikkalan rajanylityspaikalla.

rajavalvonta
Nuijamaan rajanylityspaikka
Rajanylitysten määrä on kasvussa Kaakkois-Suomen rajanylityspaikoilla, myös Nuijamaalla.Tommi Parkkinen / Yle

Liikenne Kaakkois-Suomen rajanylityspaikoilla on lisääntynyt.

Viime vuoteen verrattuna rajanylitysten määrä on kasvanut kaikilla Kaakkois-Suomen rajanylityspaikoilla viisi prosenttia.

Kaakkois-Suomen rajavartioston valvomilla rajanylityspaikoilla kirjattiin kuluneen seitsemän kuukauden aikana 4 338 000 rajanylitystä.

Eniten rajanylitysten määrä kasvoi Vainikkalan rajanylityspaikalla, yli 5000 kappaleella viime vuoteen verrattuna.

Kaakkois-Suomen rajavartiolaitos aloitti heinäkuussa 27 esitutkintaa, joista 12 liittyi vaarallisen esineen hallussapitoon.

Kaakkois-Suomen rajavartiosto esti maahantulon heinäkuussa 82 henkilöltä. Lisäksi rajavartiosto toteutti yhteensä 18 muiden viranomaisten käännytyspäätöstä.