Samalla pellolla raekuuron tuhoja ja auringon polttamaa satoa – vaihtelevat säät saavat sikatilallisen mietteliääksi

Tämä kesä ei ole ollut yhtä kuiva kuin viime vuonna, mutta sateiden vähyys on laskenut muun muassa pohjavesiä merkittävästi.

maanviljelijät
Antti Pukara pohdiskelee viljapellollaan.
Tämän vuoden viljasato saa honkajokisen Antti Pukaran mietteliääksi. Kassakriisiä ei vielä ole, mutta tilan kehittämisestä voi joutua säästämään.Tapio Termonen / Yle

Tämän vuoden viljasadoissa on suuria eroja alueittain.

Sateet ovat olleet kesällä paikoitellen hyvinkin paikallisia. Tämä tarkoittaa sitä, että jopa samalla tilalla pellon eri puolilla satonäkymät saattavat olla erilaisia.

– Täällä tuli eräänä päivänä todella voimakas raekuuro, joka pilasi yhden kauralohkon aivan täysin. Muutaman kilometrin päässä ei taas satanut yhtään, ja siellä onkin käytännössä auringon polttamia kasvustoja, kertoo maanviljelijä ja sikatilallinen Antti Pukara Honkajoelta Pohjois-Satakunnasta.

24-vuotias viljelijä on ollut alalla viisi vuotta. Sukupolvenvaihdos tehtiin hänen ollessaan vain 19-vuotias. Pukaran tilalla on 2 000 lihasikapaikkaa ja viljelymaata 160–170 hehtaaria.

– Kaikki viljellään omaan käyttöön, rehuksi. Rapsia menee myyntiin jonkin verran.

Viljaa käsissä.
Antti Pukaran tilalla kaikki viljat menevät rehuksi sikojen ruuaksi.Tapio Termonen / Yle

ProAgria: Koko maan sadosta tulossa hyvä

ProAgria arvioi aiemmin tällä viikolla, että koko maan viljasadosta on tulossa hyvä. Honkajoella Antti Pukara kuitenkin kertoo, että hänen omasta pellostaan riittää sikojen rehuksi tänä vuonna ehkä kolmasosa tai puolet.

– Loput joudun ostamaan lähialueilta. Ei tästä vielä mitään kassakriisiä synny, mutta kyllä tämä vaikuttaa tilan kehittämiseen.

Pukaran tilalla pyritään noin 5 000 kilon satomäärään per hehtaari. Tänä vuonna päästään ehkä 2 000 kiloon tilan savisimmilla alueilla. Kokonaissato tulee olemaan todennäköisesti yli 3 000 kiloa per hehtaari.

Sateita tarvitaan, mutta ei juuri nyt

Loimaalainen Tuomas Levomäki on samoilla linjoilla honkajokisen sikafarmarin kanssa. Tästä vuodesta on tulossa hieman normaalia huonompi.

– Sadonkorjuu on vasta alkamassa, joten ihan tarkkoja tietoja ei ole saatavilla. Alueellinen vaihtelu on suurta – jotkut saattavat päästä normaalitilanteeseen, eli sellaiseen 5–6 tuhanteen kiloon täällä Varsinais-Suomessa, mutta osalla tiloista jäädään 2–3 tonniin.

Tuomas Levomäki
Tämän vuoden viljasato ei Tuomas Levomäkeä ahdista, mutta maatalouden kannattavuus mietityttää. Kimmo Gustafsson / Yle

Tämä vuosi ei ole ollut yhtä paha kuin viime vuosi, joka oli jopa historiallisen kuiva. Tässäkin vuodessa on kuitenkin kriittisiä merkkejä ilmassa.

– Viime vuonna saimme mitattua vielä pohjaveden korkeuden, tänä vuonna se ei ole onnistunut, sillä se on niin matalalla. Pohjaveden tilanne alkaa olla kriittinen, Levomäki sanoo.

Sateita siis tarvitaan. Viljelijät kuitenkin toivovat, että seuraava kuukausi saataisiin viettää mahdollisimman kuivissa merkeissä, kun sadonkorjuussa päästään kunnolla vauhtiin.

– Kyllähän sellainen kunnon sadekuuro puintipäivän keskeyttää, Antti Pukara kertoo.

Pohjaveden mittausta Loimaalla.
Pohjaveden mittaaminen ei ole Loimaalla tänä vuonna onnistunut kuivuuden takia.Kimmo Gustafsson / Yle

"Maatila tukirahojen läpikulkupaikka"

Hankala kesä nostaa keskusteluun jälleen myös maatalouden kannattavuusongelmat ja suomalaisten elintarvikemarkkinoiden toimivuuden.

– Eri toimijoiden pitäisi löytää toisensa paremmin. EU-tuet eivät takaa menestystä. Maatila on lähinnä läpikulkupaikka tukirahoille, Tuomas Levomäki sanoo.

Levomäki kertoo seuraavansa maataloudesta käytävää keskustelua ja törmää itsekin "aina te viljelijät valitatte" -tyyppisiin viesteihin.

– Ymmärrän, että sellaiset ihmiset kirjoittavat näin, jotka eivät tunne kokonaisuutta. Ruokaketjun osia ovat tuottaja, teollisuus, kauppa ja lopulta kuluttaja. Tuottajan osuus tästä ketjusta ei ole kovin suuri ja se on pienentynyt viimeisen kymmenen vuoden aikana merkittävästi.

Juttua tarkennettu 7.8.2019 15:29: kilomääristä puhuttaessa tarkoitettiin kiloa/hehtaari.

Lue lisää:

Viljasadosta tulossa hyvä koko maassa – Etelä-Suomessa jopa keskivertoa parempi

Viljan puinteja käynnistellään viikon sisällä – satonäkymät hyvät kuivuudesta huolimatta

Heinäkuun rakeet tuhosivat viljaa – odotukset perunasadolle ovat korkealla