Utajärven Alakylän älykylä etsii asukkaita uudenlaiseen asumiseen

Utajärvellä halutaan hyödyntää uuden teknologian lisäksi asukkaiden yhteisöllisyyttä.

Utajärvi
Läheltä
Yle

Utajärvellä kehitetään uudenlaista maaseudun älykästä asumismallia. Mallin kehittäneen rovaniemeläisyhtiön ja Utajärven kunnan tavoitteena on löytää asukkaat noin 30 asunnon älykylään.

Asuinalueella on tarkoitus hyödyntää uuden teknologian lisäksi uutta asumisosuuskuntamallia ja kylän yhteisöllisyyttä muun muassa yhteishankinnoissa.

Kylä sijoittuisi parin kilometrin päähän Utajärven keskustasta Oulun suuntaan Alakylän alueelle, jonka kaavoitus on tarkoitus käynnistää tänä syksynä.

Älykylämallin on kehittänyt rovaniemeläinen Arctic Smart Villages -yhtiö, joka ei itse rakenna eikä rakennuta kohteita, vaan tekee yhteistyösopimuksia kuntien kanssa ja auttaa asukkaita esimerkiksi rakennusvaiheen kilpailutuksessa.

Haluatko tietää, mitä kotiseudullasi tapahtuu? Tilaa Läheltä-niminen uutiskirjeemme sähköpostiisi (siirryt toiseen palveluun).

Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä! (siirryt toiseen palveluun)