Sami Kolamon kolumni: Viides joulukuuta on minulle urheilun ja huumorin merkkipäivä

Mäkihyppääjä Eddie Edwards tulisi lyödä ritariksi, sillä niin paljon hän levitti iloa ympärilleen urheilu-uransa aikana, kirjoittaa mediatutkija Sami Kolamo.

penkkiurheilu
Sami Kolamo
Jani Aarnio / Yle

Koripalloilija rähmää pallon omaan koriin kahmaistessaan levypalloa käsiinsä. Jalkapalloilijan tulisi siirtää pallo tyhjänä ammottavaan maaliin, mutta kaikkien hämmästykseksi hän tunaroi kampittamalla itsensä juuri ratkaisevalla hetkellä. Vastaavanlaisia urheilun mokista ja kommelluksista muistuttavia kimaroita on Youtubessa lukemattomia. Niiden suosio osoittaa, että urheilu on myös hauskaa ja koomista ainakin katsojan näkövinkkelistä – huolimatta siitä, että urheilukisoista on karsittu pois sellaisia kiehtovia lajeja, kuten köydenveto, esteuinti ja eettisesti kovin kyseenalainen (rauhan)kyyhkysammunta.

Mokailulla on myös traaginen puolensa. Osoituksena tästä töpeksijät usein painavat päänsä käsien väliin häpeän ja pettymyksen merkiksi. Urheilussa on yleensä kovat panokset ja urheilijoilta odotetaan optimisuoritusta. Menestystä tavoitellaan ajoittain hinnalla millä hyvänsä, myös reilun pelin sääntöjen vastaisesti.

Joistakin dopingkäryistä mieleen tulee kesäteattereiden puskafarssit.

Tragikoomisen urheilun ohittamaton merkkitapaus Suomessa oli Lahden hiihtoskandaali vuonna 2001. Mediatilaisuudessa tankeroenglantia puhuneen ja punastelleen hiihtojohtajan ja huoltamolle unohtuneen lääkelaukun ynnä muiden outojen ja kinkkisten käänteiden myötä Lahden skandaali oli kuin kutsuhuuto parodian mestareille, netti-ilveilijöille ja stand up -koomikoille.

Joistakin dopingkäryistä mieleen tulee kesäteattereiden puskafarssit. Niin hullunkurisia ovat olleet viattomina esiintyvien urheilijoiden selitykset – puhumattakaan äimän käkenä lausuntojaan kakistelevista valmentajista ja muista osallisista.

Omanlaistaan koomisuutta edustaa pilkkanauru, jota ilmentää hervottoman kippurassa hekottamisen sijaan tarkoitushakuisen leimaava ja kauaskantava joukkoröhöttäminen.

Usein pilkan kohteena on teeskentelijä, joka esittää olevansa jotakin muuta kuin todellisuudessa on. Jalkapallossa tähän paarialuokkaan kuuluvat filmaajat etenkin Skandinaviassa ja Britanniassa, jossa ”näyttelemiseen” suhtaudutaan latinokulttuureja kielteisemmin.

Venäjän jalkapallon MM-kisoissa pilkkanaurun kohteeksi joutui ansaitusti brassitähti Neymar. Liioitteleva ruohikolla pyöriminen vaikutti Neymarin brändiarvoon. Tätä arvon alennustilaa tuskin helpottivat Neymar-antifanien kostonsuloiset verkkomeemit.

Tosin on sitä ennen someakin osattu kyseenalaistaa. Ei jäänyt vitsinikkareilta myöskään huomaamatta Spiridon Velokas, joka vuoden 1896 Ateenan olympialaisten maratonilla huijasi kilpaveljiään ja kulki osan matkaa hevosen kyydissä ylittäen maaliviivan kolmantena.

Silloin kun katsoja ja urheilija nauravat yhdessä, heistä voi tulla hyvin läheisiä, vaikka he kohtaisivat toisensa vain tv-kuvan välityksellä.

Yllä mainituissa tapauksissa nauraminen on toispuoleista. Ei naureta yhdessä urheilijan kanssa, vaan hänen kustannuksellaan. Silloin kun katsoja ja urheilija nauravat yhdessä, heistä voi tulla hyvin läheisiä, vaikka he kohtaisivat toisensa vain tv-kuvan välityksellä.

Matti Nykäsen aktiiviaikoina yksi hauskimmista urheilijoista oli maailman surkein mäkihyppääjä Eddie Edwards. Häntä oli vaikea nähdä kansakunnan tai korporaatioiden soturina: hän oli ennemminkin klovneri, joka paljasti urheiluun liittyviä ryppyotsaisia ja vakavamielisiä piirteitä.

Edwardsia seuratessa ei tarvinnut kokea myötähäpeää. Sen sijaan kroppaan hiipi hilpeä ja tyyni olo, sillä Edwards osasi nauraa itselleen. Hän osoitti, että myös viimeiseksi sijoittuva voi olla ylpeä suorituksestaan ja erityisesti rohkeudestaan. Todellista coubertinilaista olympiahenkeä siis – semminkin, kun Edwards kärsi korkeanpaikankammosta ja hänen silmälasinsa linssit huurtuivat ennen hyppyrimäen nokkaa.

Edwards ansaitsisi ritarin arvon, sillä niin paljon iloa – kuin myös itsetuntoboostia – hän on tuottanut meille sohvaperunoille. Nautin tuopin brittiläistä olutta ja kuuntelen Fly Eddie Fly -biisin aina joulukuun viides päivä, sillä tuolloin on (Sir) Michael ”Eddie the Eagle” Edwardsin syntymäpäivä.

Sami Kolamo

Kirjoittaja on Tampereen yliopiston mediakulttuurin dosentti. Hän on tutkija-asenteeltaan yhteiskuntakriittinen, arkisessa eksistenssissään sarkasmiin ja ironiaan taipuvainen. Ajoittain nämä piirteet sekoittuvat.

Aiheesta voi keskustella 5.12. klo 16.00 asti.

Lue myös:

Asta Lepän kolumni: Eikö millekään saa enää nauraa?

Sami Kolamon kolumni: Kun keho ja mieli kohtaavat eli miksi Ronaldinho nauroi?

Sami Kolamon kolumni: Entä jos Matti Nykänen olisikin ollut Maija Nykänen?