OP Keski-Suomen liikevoitto pieneni mutta asiakasmäärä kasvoi alkuvuonna

Asuntolainojen kysyntä on laskenut mutta asuntosäästäminen kiinnostaa ihmisiä edelleen, kertoo OP Keski-Suomi.

Jyväskylä
Läheltä
Yle

Keski-Suomen Osuuspankin asiakasmäärä on kasvanut mutta liikevoitto laskenut tammi-kesäkuun aikana edellisvuoteen verrattuna. Liikevoiton lasku oli OP Keski-Suomen mukaan ennakoitu, ja pankin vakavaraisuus on säilynyt hyvällä tasolla.

OP Keski-Suomella oli kesäkuun lopussa oli 75 415 omistaja-asiakasta, määrä kasvoi edellisvuodesta lähes kuusi prosenttia. Pankki maksaa omistaja-asiakkailleen bonuksia, ja vuoden ensimmäisellä puoliskolla se maksoi näitä OP-bonuksianoin 4,5 miljoonaa euroa.

Asuntokaupan hiljeneminen näkyy myös Osuuspankissa asuntolainojen kysynnän hiipumisena. Tammi-kesäkuussa asuntolainojen kysyntä oli kymmenen prosenttia vähäisempi kuin vuosi sitten.

Asuntosäästäminen on kuitenkin edelleen suosittua, ja asp-säästöt kasvoivat viidenneksen vuodentakaiseen verrattuna. Myös asiakkaiden kiinnostus sijoittamiseen on lisääntynyt, kertoo OP Keski-Suomi.

Pankin toimitusjohtaja Pasi Sorri sanoo, että tämä vuosi on pankkitoiminnalle haasteellinen, sillä kannattavuutta uhkaavat pitkään matalana jatkunut korkotaso, taloudellisen kasvun selvä hiipuminen, kiristyvä kilpailu ja tietojärjestelmäinvestointien kustannukset.