Kuljettaja pakeni paikalta – Kokkolassa tapahtui raju risteyskolari

Onnettomuudesta ei tullut henkilövahinkoja.

liikenneonnettomuudet
Vääntynyt liikennevalopylväs ja kaatunut sähkökaappi kolaripaikalla.
Sähkökaappi kaatui ja liikennevalopylväs vääntyi pahoin onnettomuuden seurauksena. Ari Vihanta / Yle

Kokkolan keskustassa sattui noin kello 13.30 raju kolari Torikadun ja Kaarlelankadun risteyksessä.

Toisen auton kuljettaja lähti karkuun ennen kuin poliisi ehti paikalle. Kuljettaja on kuitenkin poliisin tiedossa. Kukaan ei loukkaantunut onnettomuudessa.

Poliisin mukaan toinen autoista ajoi päin punaisia liikennevaloja.

Törmäyksen voimasta risteyksessä kaatui sähkökaappi ja liikennevalopylväs vaurioitui käyttökelvottomaksi. Auto töytäisi myös kadun varressa parkissa ollutta kolmatta autoa.

Törmäysjäljistä päätellen pahemmin vauriotuneen auton vauhti on ollut kova. Auto oli saanut vaurioita muun muassa molempiin kylkiinsä. Auton yksi sivuturvatyynyistä laukesi törmäyksessä.

Poliisi tutkii kolariautoa
Poliisi tutki tarkasti toista onnettomuusautoa. Ari Vihanta / Yle