Omistajaohjausministeri Paatero: Mainosmokat vakavia sekä peliriippuvaisille että Veikkauksen monopoliasemalle

Kunta- ja omistajaohjausministeri Sirpa Paaterolla (sd.) oli jo aiemmin sovittuna käynti Veikkauksessa. Nyt asialistalle nousee yhtiön horjahtelu mainonnassa.

Veikkaus
Sirpa Paatero
Mainonta nousee varmasti esille kunta- ja omistajaoikeusministeri Sirpa Paateron vierailulla Veikkaukseen.Jarno Kuusinen / AOP

Kunta- ja omistajaohjausministeri Sirpa Paatero (sd.) ei ministerinä aio nyt puuttua Veikkauksen mainontaan, vaikka sanookin, ettei se ole ollut kaikilta osin hyvää ja asiallista.

Hänestä valvonta toimii niin kuin pitääkin, kun "Veikkauksen virallinen valvoja" eli Poliisihallitus puuttui aiemmin Keno-mainoksiin.

Viikonvaihteessa Veikkaus päätti puolestaan itse hyllyttää Totopelimainokset. Niiden sopimattomuudesta huomautti ensimmäisenä sinisten entinen kansanedustaja Tiina Elovaara Twitterissä.

Paaterolla oli jo ennestään sovittuna vierailu Veikkaukseen syksymmällä. Nyt mainonta nousee yhdeksi keskustelukohdaksi.

Paatero kertoo, että eduskunnassa on ollut jo uuden Veikkauksen perustamisesta lähtien toive arpajaislain kakkosvaiheesta. Siihen on tarkoitus kirjoittaa ohjeistus, joka koskee sekä uusia pelejä että mainontaa. Nyt lakihanke on kirjattu hallitusohjelmaan.

– Kyllä tämä kaikki saattaa nyt kirittää lainvalmistelua, Paatero arvioi.

Nykyinen Veikkaus syntyi kun Finntoto, Raha-automaattiyhdistys ja Veikkaus yhdistyivät vuoden 2017 alussa.

Hallaa myös monopoliasemalle

Paatero ei tiedä syitä, mikä juuri nyt on aiheuttanut Veikkauksen mainonnan horjahtelua, mutta tietää, että valvoja eli Poliisihallitus ja Veikkaus ovat käyneet aiheesta useita keskusteluja.

Paateron mielestä pelaamiseen yllyttävä mainonta on peliongelmaisten kannalta vakava. Mutta Paatero muistuttaa, että asia on vakava myös Veikkauksen monopoliaseman takia. Pelihaittojen suitsiminen kun on yksi syy, jolla Veikkauksen monipoliasemaa on perusteltu EU-komissiolle.

Lue myös:

Veikkaus laittaa osan mainonnastaan tauolle –  Toimitusjohtaja: "Olemme tehneet virheitä"