FBI aloittaa terrorismitutkinnan Kalifornian ruokafestivaalin ampumisista

Ampujan laitteilta löytyi todisteita väkivaltaisista ideologioista.

joukkomurha
Gilroyn asukkaita muistotilaisuudessa kynttilöiden kanssa
Gilroyn asukkaita kokoontui muistotilaisuuteen joukkoammunnan uhrien muistoksi 29. heinäkuuta.John G. Mabanglo / EPA

Yhdysvaltain liittovaltion poliisi FBI alkaa tutkia Kalifornian ruokafestivaaleilla tapahtunutta joukkoampumista kotimaisena terrorismirikoksena. FBI:n mukaan epäillyn ampujan hallusta on löytynyt todisteita "väkivaltaisista ideologioista".

FBI:n agentin John Bennettin mukaan ampujan motiiveista ei silti ole vielä täyttä varmuutta. Hän kuvaili epäillyn ideologiaa sirpaleiseksi. Poliisin mukaan ampuja oli kiinnostunut erilaisista väkivaltaisista aatesuunnista.

FBI on tutkinut muun muassa ampujan Instagram-julkaisuja ja sitä, oliko aate valkoisesta ylivallasta innostanut häntä ampumiseen.

19-vuotiaan miehen epäillään ampuneen heinäkuun lopussa kolme ihmistä kuoliaaksi Gilroyn ruokafestivaalilla. Myös ampuja kuoli hyökkäyksen aikana.

Ampujan listalla oli uskonnollisia yhteisöjä ja oikeussaleja

Poliisin mukaan mies oli koonnut listaa mahdollisista hyökkäyksen kohteista. Listalla oli uskonnollisia yhteisöjä, valtion rakennuksia, oikeussaleja ja demokraatti- sekä republikaanipuolueet.

Poliisi kertoi myös, että epäilty ampuja oli surmannut itsensä. Poliisi oli yrittänyt pysäyttää hyökkääjää ampumalla, mutta tällä oli päällään luotiliivi.

Yhdysvalloissa on tapahtunut useita joukkoampumisia viime viikkoina. Viime viikonloppuna yhteensä 32 ihmistä kuoli kahdessa erillisessä joukkoampumisessa. Poliisi tutkii yhä Teksasin El Pason ja Ohion Daytonin ampumisten syitä.

El Pason joukkoampuja julkaisi ennen hyökkäystään verkossa rasistisen kirjoituksen, jossa hän soimasi "latinalaisamerikkalaistaustaisten tunkeutumisesta Texasiin".

Ohion ampujan motiivit ovat vielä epäselvät. Hän oli poliittisilta aatteiltaan vasemmistolainen ja oli tuonut esiin muun muassa naisvihaa.

Joukkoampumisia tilastoivan Mass Shooting Trackerin mukaan tänä vuonna jo lähes 300 ihmistä on kuollut Yhdysvalloissa sattuneissa joukkoampumisissa.

Lue myös:

Daytonin joukkoampuja tuki äärivasemmistoa ja teki lukiossa tappo- ja raiskauslistan opiskelijoista – "Hän nautti ihmisten pelottelusta"

Tutkija Yhdysvaltojen joukkoampumisista: Valtaosa ääriryhmien vihateoista valkoisten ääriryhmien tekemiä

Lähteet: Reuters, STT