Suomussalmi kartoittaa mökkiläisten tarpeita ja toiveita

Suomussalmella on noin 2 500 vapaa-ajan asuntoa.

mökkeily
Kesämökki.
Nettikyselyn pohjalta kunta voi muun muassa kehittää omaa toimintaansa. Arkistokuva.Ismo Pekkarinen / AOP

Suomussalmen kunta kartoittaa Suomussalmella mökkeilevien tarpeita ja toiveita nettikyselyllä. Tavoitteena on saada muualla vakituisesti asuvat mökkiläiset viipymään kunnassa aiempaa pidempään tai palaamaan yhä uudelleen, sekä palvella entistä paremmin myös kotikunnassa vapaa-ajan asunnoillaan aikaa viettäviä.

Kyselyn vastausten pohjalta kunta aikoo kehittää toimintaansa ja viedä esille nousseita asioita eteenpäin esimerkiksi paikkakunnan yrittäjille.

Suomussalmella on vapaa-ajan käytössä olevia asuntoja kaikkiaan noin 2 500. Mökkiläiset tuovat Suomussalmelle elämää erityisesti kesäisin, mutta myös ympärivuotinen mökkeily on kasvussa.

Mökkiläisten vaikutusta kunnan elinvoimaisuuteen pidetään merkittävänä, sillä mökkiläiset osallistuvat moniin tapahtumiin ja käyttävät Suomussalmen palveluja.

Kysely löytyy (siirryt toiseen palveluun) kunnan nettisivuilta. Vastausaikaa on 18.8.2019 saakka.

Haluatko tietää, mitä kotiseudullasi tapahtuu? Tilaa Läheltä-niminen uutiskirjeemme sähköpostiisi (siirryt toiseen palveluun).

Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä!