Uudet ekaluokkalaiset aloittavat englannin opiskelun Kajaanissa heti

Peruskoulussa opiskeltava ensimmäinen vieras kieli aloitetaan viimeistään ensimmäisen luokan keväällä.

Ensimmäinen luokka
Aapinen pulpetilla koululuokassa
Ekaluokkalaisen pulpetilta löytyy edelleen kirjoja, mutta vierasta kieltä opetellaan pääasiassa leikin varjolla. Arkistokuva.Toni Pitkänen / Yle

Peruskoulujen syyslukukausi käynnistyy Kainuussa huomenna torstaina. Monissa kouluissa suurin muutos on vieraan kielen opetuksen alkaminen jo ensimmäisellä luokalla.

Vieraan kielen opetus aloitetaan viimeistään ensi vuoden alussa, mutta Kajaanin kouluissa ekaluokkalaiset alkavat opiskella englantia heti syksystä lähtien yhden tunnin viikossa.

– Uskon, että se on hyvä juttu. Tässä halutaan hyödyntää kielellisen oppimisen herkkyyskautta, sanoo Otanmäen koulun rehtori Jaakko Vehkaperä.

Kesällä valmistuneen opetussuunnitelman mukaan varhennettu englanninkielen opiskelu tapahtuu pitkälti leikin varjolla.

– Ei ole niin paljon kielioppia tai täytetä kirjaa, vaan lähdetään liikkeelle leikkien, laulaen ja fraasien kautta, Vehkaperä kertoo.

Muutoksia on luvassa myös ylemmillä luokilla. Tänä vuonna kaikki Kajaanin 6.- ja 9. -luokkalaiset saavat henkilökohtaiset kannettavat tietokoneet.

– Tänä vuonna harjoittelemme ja ensi vuonna sama toistuu. Muutaman vuoden päästä meidän pitäisi olla tilanteessa, jolloin ehkä kolmas- ja neljäsluokkalaisistakin jokaisella on oma läppäri, Vehkaperä sanoo.

Haluatko tietää, mitä kotiseudullasi tapahtuu? Tilaa Läheltä-niminen uutiskirjeemme sähköpostiisi (siirryt toiseen palveluun).

Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä!

Uusimmat uutiset puhelimeesi

Lataa Yle.fi-sovellus