Ylen mittaus: Hallituspuolueiden suosio nousi ensi kertaa, keskusta pääsi aallonpohjasta

SDP:tä vuosia vaivannut kannatuksen kesäpudotus teki tänä suvena paluun, puolueen suosio oli kesällä alkuvuotta alempana.

politiikka
Puoluekannatus
Kerttu Kamula / Yle

Viiden hallituspuolueen yhteenlaskettu kannatus kääntyi Ylen kyselyssä ensimmäistä kertaa nousuun, kun vihreiden suosio jatkoi kasvussa ja keskustan romahdus osoitti laantumisen merkkejä.

– Hallituspuolueiden yhteenlaskettu kannatus on nyt 57 prosenttia. Hallituksella on mandaatti hallita, tiivistää tutkimusjohtaja Tuomo Turja kyselyn tehneestä Taloustutkimuksesta.

Kannatuskyselyissä on nähty viime vuosina rajuja heilahteluja, mutta suurimpien oppositiopuolueiden kannatus on pysynyt viime kuukaudet hyvin tasaisena.

Ylen kyselyn ykkösenä jatkaa perussuomalaiset, joka nousi johtopaikalle keväällä eduskuntavaalien jälkeen. Perussuomalaisten suosio oli heinä-elokuussa 19,6 prosenttia, eli lähes samoissa lukemissa kuin kahtena edellisenä kuukautena.

Myös kakkospaikkaa pitävän kokoomuksen kannatus osoitti vakiintumisen merkkejä. Kesän molemmat mittaukset näyttävät kannatukseksi 16,8 prosenttia.

Tuomo Turja sanoo, että perussuomalaiset vahvisti asemaansa suurimpana työväenpuolueena, mutta tällä mittausjaksolla kannatus yrittäjien keskuudessa laski. Kokoomus nousi selvästi yrittäjien ykköspuolueeksi.

Vihreät herättäneet nukkuvia

Hallituspuolueista suosiotaan on nostanut viime kuukaudet vihreät, jonka kannatus kohosi heinä-elokuussa 15,1 prosenttiin. Nousua kesäkuusta on 0,8 prosenttiyksikköä.

Turjan mukaan suurin vihreiden kannatuksen lisäys tulee nukkuvien puolueesta, mutta myös vasemmistopuolueista ja kokoomuksen liberaalilta laidalta.

Keskustan suosio puolestaan oikeni 0,9 prosenttiyksiköllä 12,6 prosenttiin kesäkuisen ennätysalhaisen pohjakosketuksen jälkeen.

– Pohja on nyt saavutettu, mutta siellä ollaan edelleen. Keskustan pohjakannatus näyttää olevan noin 12 prosenttia, Turja sanoo.

Hallituksen ministerit ministeriaitiosssa eduskunnan täysistunnossa Helsingissä.
Hallituksen ministerit ministeriaitiosssa eduskunnan täysistunnossa Helsingissä kesäkuussa.Antti Aimo-Koivisto / Lehtikuva

Eduskuntavaalien jälkeen erityisesti keskustaa äänestäneet ovat olleet epävarmoja puoluekannastaan, mutta nyt keskustalaiset eivät Turjan mukaan enää eroa muiden viiden suurimman puolueen kannattajista.

Turjan mukaan osa keskustaa vaaleissa äänestäneistä on palannut takaisin vaalitappion ja kenttää hämmentäneen puolueen hallitukseen lähdön jälkeen. Elpyminen on peräisin keskustan peruskannatusalueilta.

Turja sanoo, että ainakaan viikkokohtaisten kannatuslukujen perusteella keskustan puheenjohtajakisa ei vielä näy puolueen kannatuksessa.

Kaikki Ylen heinäkuun kannatuskyselyn muutokset mahtuvat mittauksen virhemarginaaliin.

SDP:n suosio pudonnut usein kesäkuukausina

Myös pääministeripuolue SDP:n kevään eduskuntavaaleista asti jatkunut alamäki näytti pysähtyneen. Kannatus oli mittauksen perusteella 16,3 prosenttia, eli lähes sama kuin kesäkuussa.

Tuoreet kesän lukemat kuitenkin vihjaavat, että puoluetta aiemmin vaivannut kannatuksen kesäpudotus on tehnyt taas paluun. SDP:n kannatus kävi Ylen kyselyssä vuosina 2013–2017 alimmissa lukemissa aina yhtenä kesäkuukausista.

Taloustutkimuksen Turjan mukaan demareille on käynyt jostain syystä kesällä usein niin, että puolueen kutsu ei ole tavoittanut ydinkannattajajoukkoa eli työväestöä ja toimihenkilöitä, mistä oli kyse myös tämän vuoden heinäkuussa. Maantieteellisesti lasku on tapahtunut Turjan mukaan usein SDP:lle tärkeässä Länsi-Suomessa sekä maakuntakeskuksissa.

SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne selitti kannatuslaskua elokuussa 2016 sillä, että kesällä hallituksella on enemmän mahdollisuuksia olla julkisuudessa ministerien kautta. Hallituksen pääpuolueelle sama selitys ei enää päde.

Tuoreessa mittauksessa näkyy Turjan mukaan myös vaalien jälkeen toistuva, tyypillinen ilmiö.

– Kesän aikana varmuus puoluekannasta alkaa laskea. Se oli lähellä 80 prosenttia vaalien jälkeen ja nyt noin 71 prosenttia, Turja selittää.

– Vaalien jälkeen ihmiset ilmoittavat puoluekantansa aktiivisesti, mutta uskoisin, että syksyn mittaan epävarmuus äänestäjien keskuudessa lisääntyy.

Turja ennakoi, että muutokset puolueiden kannatuksessa lisääntyvät syksyllä, hiljaisen kesän jälkeen.