Uutta, harvinaista tietoa lepakoista: tutkija vei metsään ultraäänitallentimia ja nauhoitti lepakoita Lapissa – katso video

Tutkija on varma, että Lapissa elää pohjanlepakoiden lisäksi myös siippalajeja.

lepakot
Luolassa talvehtiva pohjanlepakko
Väitöskirjatutkija Miika Kotila pyrkii tavoittamaan lepakoita eri puolille Lapin metsiä asennettujen ultraäänitallentimien avulla.

Lepakot ovat huonosti tunnettu lajiryhmä koko Suomessa, mutta erityisesti Lapissa. Pohjoisen nahkasiipien elämää tutkii kesän ajan väitöskirjatutkija Miika Kotila Turun yliopistosta. Kotilan tavoitteena on selvittää lepakkolajien esiintyvyyttä ja runsautta.

Tutkijan mukaan lepakot ovat Lapissa yleisempiä kuin yleisesti luullaan.

– Suurin piirtein kukaan ei tiedä, missä kaikkialla Suomen alueella esiintyy lepakoita, ja Lappi on siinä yksi iso harmaa alue. Pohjanlepakkoa lukuun ottamatta levinneisyyskartat ovat Lapin osalta tyhjiä, mutta tiedän tässä vaiheessa että Lapissa elää myös jotain siippalajia, sanoo Kotila.

Lepakko muodostaa saalistaessaan käsityksen ympäristöstään kaikuluotaamalla, eli tuottamalla ääntä ja kuuntelemalla miten se heijastuu takaisin. Lepakko voi siis saalistaa vaikka pilkkopimeässä. Lähestyessään saalistaan eli hyönteistä, se voi päästää äänen jopa yli 200 kertaa sekunnissa. Näin käsitys ympäristöstä muodostuu mahdollisimman tarkaksi.

Lepakoilla on myös kohtuullisen hyvä näköaisti, mutta saalistaessaan ne eivät sitä tarvitse.

Lepakkotutkijoita vain kymmenkunta

Lepakot ovat vähän tutkittu aihe ja alan tutkijoita on Suomessa noin kymmenen. Tutkimus on tärkeää, sillä lepakot ovat uhanalaistuva lajiryhmä Euroopassa ja Suomikin on sitoutunut niiden suojeluun.

Suojelutarpeen arviointi on kuitenkin mahdotonta ilman tarkkoja tietoja lajien levinneisyydestä ja runsaudesta. Peruskartoituksesta on huutava pula.

Kotila pyrkii tavoittamaan lepakoita eri puolille Lapin metsiä asennettujen ultraäänitallentimien avulla. Myöhemmin hän seuloo materiaalista potentiaaliset lepakkoäänet algoritmin avulla.

– Tämä tallennin on nyt ollut kuukauden verran tuolla paikallaan ja nyt olisi tarkoitus vaihtaa siihen patterit ja muistikortti, että se voi olla taas toisen kuukauden siellä, kertoo tutkija Kotila astellessaan metsätietä Rovaniemen Hirvaalla.

Erityisen tyytyväinen tutkija Kotila on tekemiinsä siippaäänityksiin, jotka ovat ensimmäisiä laatuaan Länsi-Lapissa.