1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. nuuska

Irti nuuskasta -kampanja kannustaa varusmiehiä nuuskattomaan elämään

Hanketta pilotoidaan Parolannummen Panssariprikaatissa Hattulassa ja Kaartin jääkärirykmentissä Helsingissä.

nuuska
Nuuskapurkki
Rosa Huuska / Yle

Panssariprikaatissa on tämän vuoden alusta ollut käynnissä Irti nuuskasta -hanke. Hankkeella halutaan kannustaa nuoria niin, että he vähentäisivät tai eivät aloittaisi nuuskaamista varusmiespalveluksen aikana.

Tuberkuloosin ja keuhkosairauksien asiantuntijajärjestö Filha:n projektivastaava Anelma Lammi kertoo, että hankkeessa ei tehdä perinteistä terveysvalistustyötä. Varusmiesten kanssa halutaan keskustella muun muassa nikotiiniriippuvuudesta ja motivoida tätä kautta nuuskan käytön vähentämiseen.

– Nuorta varusmiestä ei ehkä kiinnosta pitkäaikaisista terveysvaikutuksista paasaaminen. Tarkoitus onkin keskustella ja kannustaa tätä kautta nuuskattomaan elämään, kertoo Lammi.

Lammin mukaan nuuskan käyttö on ollut viime vuosina kasvussa myös varuskunnissa.

Irti nuuskasta -hanke jatkuu vuoteen 2021 asti.

Lue seuraavaksi