Itävaltalaisturistien auton runnellut karhu saattoi riehaantua herkkujen toivossa – yrittäjä uskoo tietävänsä tekijän

Asiantuntijat pitävät tapausta harvinaisena.

karhu
Karhu runteli turistien auton Kuusamossa.
Karhu-Kuusamo Oy:n yrittäjä Pekka Veteläinen arvelee, että kuvan karhu turmeli auton.Pekka Veteläinen / Karhu-Kuusamo Oy

Kuusamossa turistien vuokra-autoa turmellut karhu on luultavasti ollut nuori utelias eläin, joka on etsinyt ruokaa. Näin arvelee Suomen luonnonsuojeluliiton biodiversiteettiasiantuntija Riku Lumiaro.

Lumiaro sanoo, että autoon jääneen ruuan sijaan kyse voisi olla myös siitä, että autoon on tarttunut paljon hyönteisiä.

– Tällä hetkellä on paljon esimerkiksi perhosia yölennossa. Voi olla, että hyönteisiä on kertynyt auton etukoteloon ja ne ovat tuoksuneet karhun nenään.

Turistit eivät hätkähtäneet

Karhu hajotti itävaltalaisten turistien vuokra-auton maanantain vastaisena yönä. Tämä tapahtui sillä aikaa, kun turistit olivat karhunkatselukojussa yötä Itä-Kuusamon Kuntivaarassa.

Jälkien perusteella karhu oli liikkunut auton konepellin päällä, repinyt puskurista irti kappaleita ja laittanut auton maalipinnan uuteen uskoon. Auton pinnalta ja sen läheisyydestä löytyi karhun karvoja.

Lumiaron mukaan autossa olevat jäljet ovat tyypillisiä karhun aiheuttamia jälkiä.

Karhu-Kuusamo Oy:n yrittäjä Pekka Veteläinen sai tietää tapauksesta, kun karhunkatselukojulla yön olleet itävaltalaiset asiakkaat lähettivät hänelle otson jäljistä viestin ja kuvan. Turistit olivat aamulla karhunkatselukojulta palattuaan löytäneet autonsa hajotettuna.

– He olivat hämmästyneitä, mutta eivät ollenkaan pelästyneitä, Veteläinen tulkitsee, miten turistit olivat ottaneet karhun vierailun autolla.

Karhu tutkii kaikkea, mitä tielle sattuu

Veteläinen uskoo, että turistit luultavasti näkivät yön aikana katselukojusta karhun, joka heidän vuokra-autoaan vahingoitti. Hän arvelee, että kyseessä oli nuori vilkas ja utelias naaras, jolla on taipumusta tutkia paikkoja.

Hän vertaa karhunpentua koiranpentuun, joka puree ja tutkii kaikkea eteensä tulevaa.

Veteläinen ei pidä tapausta minkäänlaisena hyökkäyksenä.

– Hyökkäys on huvittava ilmaus. Minun käsittääkseni karhu ei ollut aggressiivinen, vaan se tutki autoa.

Karhun jäljet auton konepellillä.
Auto otti osumaa karhun tutkimusmatkasta. Vuokra-autofirman omistajan mukaan vuokraajat eivät muistaneet, oliko heiltä jäänyt autoon syötävää.Jani Tuulaniemi

Myöskään Lumiaron mukaan siitä, että karhu on hajottanut auton, ei voi päätellä, että kyseessä olisi mitenkään hyökkäävä tai aggressiivinen käytös.

– Karhut ovat ihmisarkoja, sillä Suomessa niitä metsästetään vuosittain.

Karhun metsästys alkaa tämän kuun 20. päivä. Lumiaron mukaan kaikki karhut, jotka eivät ole tarpeeksi varovaisia, ammutaan.

Yle on käsitellyt karhunkatselukojujen lähistöllä olevien karhujen kesyyntymistä viime kuussa julkaistussa jutussa, jossa Lumiaron lisäksi myös muut asiantuntijat ovat arvelleet, että liian kesyt karhut päätyvät nopeasti ammutuiksi.

Lumiaro ja Veteläinen eivät näe tapauksessa minkäänlaista vaaraa. Jos ihminen olisi keskeyttänyt karhun puuhat, karhu olisi mitä luultavimmin lähtenyt karkuun.

Harvinainen tapaus

Lumiaro pitää tapausta harvinaisena Suomessa.

– Mutta esimerkiksi Pohjois-Amerikassa karhut kaivelevat muun muassa roskiksia niin, että niitä on jouduttu lukitsemaan pihoista.

Tämä selittyy Lumiaron mukaan sillä, että Pohjois-Amerikassa on kolme karhulajia ja karhuja on huomattavasti enemmän kuin Suomessa.

Karhunkatseluyritystä pyörittävä Veteläinen kertoo, että Suomessa etenkin nuoret karhut voivat hajottaa esimerkiksi heinäpaaleja tai tutkia ulkovessoja.

Myöskään Kainuun riistapäällikkö Jukka Keränen ei muista Suomessa tapausta, jossa karhu olisi käynyt penkomassa autoa.

– Sellaisia tapauksia on ollut, jossa moottorikelkan tai mönkijän penkin alle on jäänyt esimerkiksi kintaat, joilla on käsitelty eläimiä ja karhu on käynyt niitä penkomassa. Yleensä tällaiset tapaukset liittyvät ravintoon, Keränen kertoo.

Oletko sinä kohdannut karhun luonnossa? Keskustele aiheesta kello 22.00 saakka!

Juttua korjattu 9.8.2019 kello 12.38: Jutussa luki aikaisemmin virheellisesti, että karhun metsästys alkaa elokuun 24. päivä. Karhun metsästys alkaa 20. päivä.

Lue seuraavaksi:

Karhusuora herätti kysymyksen, kesyyntyvätkö karhut – ongelmat hoituvat ampumalla, sanovat sekä ministeriö että luonnonsuojeluliitto