Turkulaisjohtoinen tutkimus löysi uusia ykköstyypin diabeteksen puhkeamista ennustavia tekijöitä

Tutkimuksen mukaan tiettyjen geenien joukko aktivoituu varhain diabetekseen sairastuvilla lapsilla.

diabetes
Diabetestutkimusta laboratoriossa.
Turkulaisjohtoinen tutkimus selvittää nuoruusiän diabeteksen syntymekanismia. Arkistokuva. Kimmo Gustafsson / Yle

Uuden tutkimuksen mukaan tyypin 1 diabetekseen sairastuvilla lapsilla tiettyjen geenien joukko aktivoituu jo varhain ennen taudin puhkeamista. Tuloksen paljasti geenitutkimuksen tekniikoilla toteutettu kansainvälinen tutkimus, jota johtaa turkulainen tutkimusryhmä.

Tutkimustulos luo perustan ykköstyypin diabetekselle alttiiden lapsien tunnistamiseen ennen sairastumista.

Suomessa lasten riski sairastua tyypin 1 diabetekseen on maailman suurin, mutta syytä tähän ei tunneta. Toistaiseksi tiedetään, että lapsen sairastumisriski kasvaa, jos hänen verestään löytyy tiettyjä vasta-aineita.

Toiveissa tunnistaa sairaudelle alttiit lapset ajoissa

Turun biotiedekeskuksen tutkijoiden johtama kansainvälinen tutkimus osoitti, että tiettyjen geenien joukko aktivoituu diabetekseen sairastuvilla lapsilla varhain – jo ennen kuin veressä näkyy tyypin 1 diabetekseen viittaavia vasta-aineita.

– Tuloksemme tarjoavat pohjan sille, että ykköstyypin diabeteksen kehittymiselle alttiit lapset voitaisiin tunnistaa jo ennen sairastumista, kertoo akatemiaprofessori Riitta Lahesmaa Turun yliopiston tiedotteessa.

– Seuraavaksi on tarkoitus tutkia näitä tekijöitä laajemmissa aineistoissa ja ymmärtää niiden merkitystä taudin synnylle. Tavoitteena on kehittää keinoja ja työkaluja, jotka mahdollistaisivat taudin puhkeamisen estämisen näillä lapsilla.

Tutkimus on vaatinut pitkäjänteistä poikkitieteellistä kansainvälistä yhteistyötä potilaista vastaavien kliinistä tutkimusta tekevien lääkärien, molekyylilääketieteen ja immunologian tutkijoiden sekä laskennallisten tieteiden osaajien kesken.

Lahesmaan tutkimusryhmä työskentelee Turun yliopiston ja Åbo Akademin yhteisessä Turun biotiedekeskuksessa. Tutkimusta ovat rahoittaneet Suomen Akatemia, yhdysvaltalainen Juvenile Diabetes Research Foundation ja Euroopan unioni.

Tutkimustulos on raportoitu Diabetes-lehdessä ja se on uutisoitu Nature Reviews of Endocrinology -tiedelehdessä.